Uutislistaukseen

Kuva Tikkurilan kirkon työmaa-aidasta. Aidassa on graffitiartisti Henden liiduilla maalaama graffitityöpaja...

Nuoret maalaavat Tikkurilan kirkkotyömaan aitaan graffitin

18.9.2019 16.09 Hende kävi jo viime viikonloppuna maalaamassa liiduilla mainoskuvan aitaan. Kuvan ottamisen jälkeen hän pyyhki mainoksen pois ja graffitin paikka odotaa nyt tyhjänä nuorten kanssa toteutettavaa maalausta. Kuva: Hende.

Tikkurilassa nuorilla on huikea tilaisuus päästä tekemään katutaidetta näkyvälle paikalle. Graffitiartisti Hende ohjaa graffitityöpajan 13–18-vuotiaille nuorille syyskuun lopussa. Työpaja toteuttaa teoksen Tikkurilan kirkon työmaa-aitaan.

Työpajaan mahtuu mukaan enintään kahdeksan graffitien tekemisestä kiinnostunutta nuorta. Aiempi maalauskokemus ei ole välttämätöntä. Työpajassa maalattavan graffitin yleisenä teemana on kohtaaminen ja yhdessä eläminen. Nuoret suunnittelevat lopullisen toteutuksen yhdessä Henden kanssa. Graffiti suunnitellaan keskiviikkona 25.9. illalla ja toteutetaan paikan päälle sunnuntaina 29.9. klo 12–16. (Sateen sattuessa varapäivänä on ma 30.9.)

Ilmoittautumislinkki on tämän uutisen lopussa.

Hende eli Pete Nieminen on maalannut samassa paikassa aiemminkin. Viime syksynä hän maalasi teoksen graffititaiteen 10 käskystä Tikkurilan vanhaan kirkkoon juuri ennen rakennuksen purkamista.

Hende on tehnyt muutamia muitakin kirkkoihin liittyviä graffiteja. Kaivokselan palaneen kirkon seinään hän maalasi omaehtoisen taideteoksen "Kaivokselan Jeesus" ennen kirkon purkamista. Vantaankosken seurakunnalle hän teki tilaustyönä siirrettävän graffitialttaritaulun ja Tapiolan kirkon julkisivuun hän ideoi paperille elämänpuun.

Hendelle myönnettiin Suomen kristillisen rauhanliikkeen (SKR) vuoden 2019 rauhanpalkinto vuosien työstä oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja kulttuurien välisen ymmärryksen parantamiseksi erityisesti nuorten parissa ja yhdessä nuorten kanssa.

Tikkurilan kirkkotyömaan aita on tarjonnut jo rakennusprojektin alkuvaiheista asti pinnan hankkeen esittelemiseen ohikulkijoille. Siinä on esimerkiksi kerrottu Tikkurilan taivaan alla -blogista, jossa lukijat ovat päässeet seuraamaan kirkkohanketta eri näkökulmista esimerkiksi livekameran, 3D-mallinnoksen ja kirkon tekemiseen osallistuvien henkilöiden taustahaastattelujen avulla. Aidan kautta mainostettiin myös kyselyä, jossa pääsi vaikuttamaan symboliikan näkymiseen kirkon julkisivussa. 

Ilmoittautuminen graffitityöpajaan tästä linkistä