Hakunilan päiväkerhossa muovaillaan sydämiä ja kuupiirakkaa

12.9.2019 09.54

Joska (vas.) teki muovailuvahasta lumiukon, jonka hän esitteli Eijalle. Kaksossisko Jade kertoo myös ukkons... Joska (vas.) teki muovailuvahasta lumiukon, jonka hän esitteli Eijalle. Kaksossisko Jade kertoo myös ukkonsa tarinaa.

Lähes kaikki Vantaan seurakuntien päiväkerhot muuttuvat maksuttomiksi. Päiväkerhossa muovaillaan, lauletaan, leikitään, rukoillaan ja kurkistellaan sormien välistä.

Ihan heti ei arvaakaan, mitä Hakunilan kirkon yläkerrasta löytyy. Kun kiipeää portaat ylös, eteisessä näkyy lokerikkorivejä ja kaksi hymyilevää naista.

– Tervetuloa päiväkerhoon, toivottaa lastenohjaaja Eija Hyytiäinen.

– Meillä on täällä kaksi kerhohuonetta ja keittiö ja tätä eteistäkin voimme käyttää leikkitilana, kertoo lastenohjaaja Liisa Jylhä-Mikkonen.

Kirkon yläkerrassa kokoontuu kaksi kertaa viikossa 3–6-vuotiaiden päiväkerho. Kerho kestää kaksi ja puoli tuntia.

Kuvassa tyttö Iisa, joka kokeilee muovailuvahaa käsissään.

 

 

 

 

Iisaa kiinnostaa, miltä muovailuvaha tuntuu.

Perjantaina kello 9 paikalle tulee äiti kahden lapsen kanssa. Hanna Luotamo auttaa tyttärelleen Jadelle, 5, kerhotossuja jalkaan. Kaksosveli Joska, 5, tietää, mitä kerhoon tullessa ensimmäisenä tehdään: pestään kädet. Hän menee tottuneesti vessaan. Jade ja Joska ovat käyneet kerhossa ennenkin.

Tunnelma on hiukan jännittynyt, sillä kerho kokoontuu vasta toista kertaa kesätauon jälkeen.

– Ryhmään kuuluu nyt yksitoista lasta. Tilaa kerhossa on vielä hyvin uusille lapsille, Eija kertoo.

– Voi harmi, kun kerhomummomme ei tänään päässyt paikalle, Liisa harmittelee.

Kerhomummo on yleensä kerholaisen ilona, mutta tänään hänellä on muuta tehtävää.

Tatuoitu tyttö muovailee

Ohjaajat ovat laittaneet kerhohuoneen pöydälle suojaliinan, muovailuvahaa ja muotteja. Toisella pöydällä on palapelejä ja lattialla lego- ja lelulaatikoita. Tämän päivän hitti on muovailu, sillä joka ikinen lapsi istahtaa muovailuvahapöydän ääreen.

Punaisesta muovailuvahasta syntyy niin sydämiä, kuupiirakkaa, pullia, pikkupalleroita, porkkanoita kuin herneitäkin.

– Tykkään herneistä, jos niistä on otettu kuori irti, ilmoittaa Max, 5.

Lapsia ja aikuisia askartelemassa pöydän ääressä

Päiväkerhossa saa keskittyä omaan työhönsä ja jutella samalla aikuisten ja muiden lasten kanssa vaikka herneistä.

Liisa ihailee Iisan, 3, ”tatuointeja”. Hänellä on käsivarsissaan kuvia, jotka kyllä lähtevät ajan kanssa pois.

Joska kertoo tehneensä muovailuvahasta lumiukon.

– Ei se ole oikea lumiukko, toteaa Camilla, 3.

Kun muovailut on muovailtu ja osa valmiista töistä laitettu tarjottimelle katseltavaksi, siirrytään eteiseen laulamaan ja liikkumaan. Sieltä siirrytään kerhohuoneeseen, johon Liisa on järjestänyt tuolit puoliympyrään.

Saa kertoa nimensä ja ujostella

Seurakunnan päiväkerhossa kokoonnutaan myös aamupiiriin. Pöydälle on laitettu risti ja kynttilä. Tuoleilta löytyvät lasten nimikortit, joista tietää oman paikkansa. Johtuukohan kesätauosta ja uusista kerholaisista, kun on niin hiljaista? Lapset istuvat vakavina. Vai rauhoittuvatko lasten ajatukset jo kynttilän näkemisestä? Ensin lauletaan laulu.

Sitten jokainen saa kertoa oman nimensä. Vanhoilta kerholaisilta nimen sanominen sujuu muitta mutkitta, mutta uusia kerholaisia vielä vähän ujostuttaa. Se ei haittaa, sillä aikuiset auttavat.

Camilla-sisko (vas.) miettii, mitä tehdä muovailuvahasta, kun isoveli Maxilla suunnitelma on jo valmis.

Camilla-sisko (vas.) miettii, mitä tehdä muovailuvahasta, kun isoveli Maxilla suunnitelma on jo valmis.

Tänään on Iisan ja Maxin vuoro toimia soittajina. He saavat triangelit, ja ne kilisevät hienosti, kun lauletaan Soivat iloisesti kirkonkellot.

Liisa sytyttää kynttilän ja lapset harjoittelevat käsien ristiin laittamista. Niin on tapana tehdä, kun rukoillaan. Rukous päätetään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, jolloin tehdään kolmella sormella ristinmerkki omaan kehoon: käydään läpi otsa, rinta ja kumpikin olkapää. Lopuksi ollaan vielä Jumalan kämmenellä.

– Joko vatsat kurisevat? Liisa kysyy.

Ennen ruokailuun siirtymistä yksi lapsista saa käteensä kynttilänsammuttimen, jonka hän painaa liekin päälle. Sammuttaminen on tärkeä tehtävä.

Ihanat pienet vihreät kynnet

Lapset istuvat pöydän ääreen, lauletaan ruokalaulu ja Eija sytyttää kynttilän.

– Miks toi haisee? joku lapsista kysyy.

– Tulitikusta tulee hajua, Eija toteaa.

Lapsi leikkimässä lattialla. Grace ajaa pikkuautot parkkitaloon ja parkkeeraa ne tarkasti ruutuun.

Grace ajaa pikkuautot parkkitaloon ja parkkeeraa ne tarkasti ruutuun.

Vielä ruokarukous ja sen jälkeen Max kantaa eteisestä ison korin, jossa ovat kerholaisten reput.

– Kenen reppu? Max kysyy ja nostaa yhden repun ilmaan. Hän vie reput oikeille omistajilleen.

Repuista ilmestyvät pöydälle eväsrasiat, joista löytyy smoothieita, suklaapatukoita, myslikeksejä, sämpylöitä, voileipiä, riisikakkuja ja viinirypäleitä.

Iisan napsiessa viinirypäleitä suuhunsa ihaillaan hänen pieniä vihreitä kynsiään, jotka ovat sävy sävyyn rypäleiden kanssa. Iisa näyttää toista kättään.

– Tässä on punaiset! hän hihkaisee.

Eväitä syödään hiljaisuudessa.

– Mä join jo koko veden, toteaa Joska ja pamauttaa mukin pöytään.

Ohimennessä hellan levy päälle

Vaikuttaa siltä, että ruoan jälkeen alkaa lasten mielestä se kaikkein paras osuus – leikkiminen!

Lapset löytävät nopeasti tekemistä. Grace, 4, on laittanut pikkuautot parkkitaloon niin hienoon järjestykseen, ettei parkkipirkoillakaan olisi sanomista.

Kotileikkiä voi leikkiä minikeittiössä. Sieltä löytyy hella, jonka keittolevyihin syttyy oikea valo. Se onkin mielenkiintoisempaa kuin ruoan laittaminen. Ohi mennessään melkein joka lapsi käy painamassa valon päälle.

Ohjaaja ja lapsia istumassa lattialla. Liisa laulaa viidestä ankasta ja lapset odottavat sitä, kun isä ankka nostaa päänsä kaislikosta ja huutaa mahtavalla äänellä ”kvaak!”.

Liisa laulaa viidestä ankasta ja lapset odottavat sitä, kun isä ankka nostaa päänsä kaislikosta ja huutaa mahtavalla äänellä ”kvaak!”.

Myös ritarilinna ja sen ritarit ja hevoset kiinnostavat.

Max tekee legoista taloa. Nukkeakin joku on hoitanut, ja se on jäänyt keittiön pöydälle nukkumaan. Lapset vaihtavat leikistä toiseen.

Yhtäkkiä kuuluu kellon kilkatus. Kilkuttaja on Liisa.

– Siivouskello soi! Liisa sanoo.

Pikkuhiljaa tavaroita aletaan laittaa paikoilleen. Mutta ei siinä ollutkaan vielä kaikki.

Kerhossa oppii nimettömän

Ryhmä jakaantuu vielä kahteen huoneeseen. Toisessa leikitään Eijan johdolla muistipeliä. Mikä eläin on hävinnyt lattialta sillä aikaa, kun pidetään silmiä kiinni? Lapset muistavat nopeasti ja hyvin. Välillä vähän kurkistellaan sormien raoista, mutta kukaan ei jää siitä kiinni. Lapset saavat myös itse olla piiloon laittajan paikalla.

Liisan kanssa lauletaan viidestä pienestä ankasta ja ihmetellään, missä on peukalo.

– Ai, mikä on nimetön? Camilla kysyy sormilaulun edetessä peukalon, etusormen ja keskisormen jälkeen nimettömään. Liisa näyttää, mikä on oikea sormi.

– Tää on nimetön! Camilla kiljaisee iloisena ja näyttää sormea, joka on kenen tahansa vaikea nostaa ainoana esille.

Yksityiskohtainen kuva, muovailuvahaa ja askartelutarvikkeita pöydällä. Lapsen kädet.

Muovaileminen kehittää lapsen hienomotoriikkaa.

Kun Liisa pyytää lapsia loppupiiriin, kaikki ha­luai­sivat ottaa häntä kädestä kiinni.

– Minulla pitäisi olla useampi käsi, Liisa huudahtaa.

Joltakulta pääsee melkein jo itku, kun käsi ei pääse aikuisen käteen.

– Hei, nyt tiedän! Ottakaa minua sormista kiinni. Niistä riittää kaikille, Liisa sanoo.

Niin jokainen lapsi saa hipaisun mukaansa. Reput selkään. Vanhemmat odottavat jo eteisessä.

 

Juttu julkaistu alun perin Kirkko ja kaupungissa

 

« Uutislistaukseen