Tekstiviestikampanja nostaa esiin kummiuden tärkeyden

2.5.2019 10.00

tekstarikuva_S.jpg

Vantaan seurakunnissa otetaan käyttöön uusi lähestymistapa, jonka avulla tavoitetaan vantaalaisten lasten kummeja ympäri Suomen. 

Kummit saavat tekstiviestin, joka innostaa osallistumaan kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vietettävään Kummipäivään ja olemaan yhteydessä omaan kummilapseen. Näin Vantaan seurakunnat vahvistaa suoraa kontaktointia seurakuntalaisiin. Tämänkaltaista seurakuntarajat ylittävää viestintää kummeille ei kirkossa ole aiemmin tehty.

– Ideana on mainostaa valtakunnallisesti vietettävää Kummipäivää, mutta myös tuoda uudelleen esiin ajatusta siitä, että kummius on tärkeä ja iloinen asia, kunniatehtävä. Seurakuntien tehtävä on tukea kummeja, tämä on yksi keino siinä. Suurin osa viestin saajista asuu pääkaupunkiseudulla, mutta heitä on myös eri puolilla Suomea. Tämä on osa kirkon käynnissä olevaa Kaste ja kummius-hanketta, kertoo suunnittelija Anna Äystö Vantaan seurakunnista.

Kummeille lähetetään viestit eri kärjellä riippuen siitä, missä päin Suomea he asuvat ja minkä ikäisen lapsen kummeja he ovat. Kauempana Vantaasta asuvat saavat viestin, jossa muistutetaan kummiudesta, pääkaupunkiseudulla asuvat saavat konkreettisemman kutsun Kummipäivän viettoon. Aivan pienten lasten kummit saavat kummiuden tärkeydestä muistuttavan viestin. Yhteensä 7 655 tekstiviestiä lähtee alle 7-vuotiaiden lasten kummeille perjantaina 3.5.

– Viestien sisältöjä on testattu etukäteen lähettämällä testiviestejä noin 100 kummille, osalle heistä soitettiin jälkeenpäin. Vastaanotto oli poikkeuksetta positiivinen ja viestejä muokattiin heidän antamansa palautteen perusteella. Se koettiin hyväksi, että tekstiviestissä on jotain henkilökohtaista, joka kohdistuu viestin saajalle.

Loviisalainen Marjo Ahvenlampi on yksi viestin etukäteen saaneista.

– Olin positiivisesti yllättynyt, että kirkko lähestyy tekstiviestillä. Siitä jäi hyvä fiilis. Laitoin päivän muistiin, se on hyvä hetki muistaa kummilapsia, joita minulla on useita, kertoo Ahvenlampi. 

Hän toivoisi kirkolta useamminkin tämänkaltaista lähestymistä.

– Erityisesti olen kaivannut mainostusta musiikkitapahtumista. En itse aktiivisesti seuraa seurakuntien kanavia ja tarjontaa, joten nämä tilaisuudet huomaan tavallisesti vahingossa esimerkiksi sosiaalisesta mediasta. Tuntuu, että ei ole mitään aihetta esimerkiksi tapahtumiin liittyen, jonka tiimoilta kirkon lähestyminen minua häiritsisi.

Vantaalaisten lasten kummit

  • Vantaalaisilla 0–7-vuotiailla lapsilla on yhteensä 19 540 kummia.
  • Heistä 5124 asuu Vantaalla ja 7334 muualla lähikunnissa.
  • Lähes puolet kummeista eli 9056 henkeä on 29-38-vuotiaita (s. 1981–1990).
  • Neljännes kummeista (4923 henkeä) on 39-48-vuotiaita (s. 1971-1980).
  • Lähes neljännes (4200 kummia) on 19-28-vuotiaita (s. 1991–2000). 
  • Vanhimmat vantaalaisten alle 7-vuotiaiden lasten kummit ovat syntyneet 1930-luvulla eli he ovat kahdeksankymppisiä.

Aineistossa ovat mukana Vantaalla asuvien, kastettujen ja kirkkoon kuuluvien 0–7 vuotiaiden lasten kirkkoon kuuluvat kummit ympäri Suomen. Osa 7-vuotiaista puuttuu aineistosta, koska kummien tietoja ei ole olemassa ennen Kirjurin käyttöönottoa. Tiedot on poimittu seurakuntien käyttämästä Kirjuri-järjestelmästä.

Teksti ja kuva: Lotta Numminen

« Uutislistaukseen