Uutislistaukseen

Vantaan kirkkojen valot sammuvat ilmastonmuutosta vastaan

Maailman suurin ilmastotapahtuma WWF:n Earth Hour näyttää valomerkin ilmastolle 30.3. kello 20.30.

minnasaarnivaara_M.jpg

Earth Hour sammuttaa valot Vantaan kirkoissa, mutta sytyttää kynttilät esimerkiksi Kivistön kirkon konsertissa.

Myös Vantaan seurakunnat on mukana tapahtumassa, kirkkojen valot sammuvat eri puolilla Vantaata. Illan aikana järjestetään myös kaksi ilmastokonserttia ja kynttiläillallinen.

- Maailmanlaajuisesti ilmastonmuutos uhkaa kaikkia, mutta erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksia hyvään elämään. Yksi suurimmista uhkista heille on juuri ilmastonmuutos. Kirkolla on velvollisuus liittyä mukaan globaaliin vastuuseen, toteaa Vantaan seurakuntien kansainvälisen työn sihteeri Minna Saarnivaara.

Saarnivaara peräänkuuluttaa eri toimijoiden yhteistyötä.

-Kirkon ja muiden yhteiskunnassa toimivien tulisi yhdistää voimansa, jotta ihmiset saadaan mukaan toimimaan ilmaston suojelemisen puolesta. Vantaan seurakunnat haluaa olla mukana näyttämässä valomerkkiä ilmaston puolesta olemalla mukana maailmanlaajuisessa Eath Hour –tapahtumassa. Ilmaston lämpeneminen on uhka koko luomakunnalle ja maapallolle.

Earth Hour 30.3. Vantaan kirkoissa

  • Earth Song -musiikkihetkiä maailmalta Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa, Kustaantie 22 klo 18
    Konsertissa esiintyy Vantaan Musiikkiopiston puhallinorkesteri Vamoksen nuoria soittajia.
  • Earth Hour kynttiläillallinen Yhteisvastuukeräyksen hyväksi Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa, Kustaantie 22 klo 19
     
  • Earth Hour kynttiläkonsertti Kivistön kirkossa, Laavatie 2 klo 20.30
    Konsertti Earth Hourin hengessä kynttilänvalossa, esiintyjänä Kristiina Brask. Konsertin jälkeen teehetki iltapalan ja nepalilaisen teen äärellä.

26.3.2019 11.04