Vauvatanssiaisissa pieni tanssija fiilistelee liikettä ja ääntä

12.3.2019 15.01

Vauvatanssit_M.jpg

Aikuiset keinahtelevat, sylivauvat hihkuvat ja jokeltelevat, musiikki siivittää iloista tilannetta. Pop up -vauvatanssiaisia on järjestetty Tikkurilan seurakunnassa nyt syksystä lähtien.

Mistä vauvatanssiaisissa on kysymys lastenohjaaja Merita Jatkola-Siekkinen?

Ideana on liikkumisen ilo ja musiikin aistiminen, vauvat nauttivat siitä. Joskus sylivauvat liikkuvat itse, joskus liikutettuina. Välillä aikuiset liikkuvat enemmän, mutta esimerkiksi, kun soitetaan rockia, niin vauvat alkavat pomppia ja hytkyä jaloillaan kainaloista tuettuina.

Mitä musiikkia käytätte?

On rockia, jenkkaa, piiritanssia, jotakin rauhallisempaa kuten valssia. Ystäväni, tuttavani -leikissä halitaan, kyykytellään, ollaan poskitusten jne. Hyppään tanssaan kultani kanssa -kappaleen aikana  hypytetään vauvoja. Kun on paljon liikuttu ja hypitty, niin sitten rauhoitutaan. Ja kun itse ei liikuta, niin katsotaan liikettä. Lumiukko-elokuvasta tutun Walking in the Air -biisin aikana vauvat pötköttävät lattialla ja katsovat samalla harsokankaan liikkumista.

Millaista on olla töissä vauvatanssiaisissa?

Tosi kivaa ja ihanaa – se on vähän erilaista työtä. Vauvat tykkäävät ja vanhemmat tykkäävät. Meitä on tanssiaisia tekemässä kaksi lastenohjaajaa ja muskariopettaja. Musiikkikappaleiden lisäksi me vetäjät soitamme erilaisia soittimia. Vaihtelemme soittimia, jotta tulee erilaista äänimaailmaa. Huomaa, että vauvat pitävät joistakin soittimista selvästi enemmän kuin toisista.

Kenelle vauvatanssiaiset sopivat?

Vanhemmille, isovanhemmille, kaikille vauvoille ja heidän läheisilleen. Vaikeaa ei ole, eikä koreografioita käytetä.

Lapsi- ja perhetyössä tarjoatte vauvatanssiaisten lisäksi muunkinlaista pop up -toimintaa. Miksi?

Haluamme tarjota vähän uudenalaista toimintaa perheille vakitoiminnan lisäksi. Sellaista toimintaa, jota voi käydä kokeilemassa. Meillä on ollut Lorupussi-tuokioita ja maksuton Lapsiparkki.

Kevätkaudella pidetään pop up -vauvatanssiaiset vielä Kartanonkosken kerhohuoneistolla  (Hagelstamintie 20 A) to 21.3. klo 14.30 – 15.15.

Kuva: Hanne Pekanpalon videosta

 

 

 

« Uutislistaukseen