Uutislistaukseen

Hääyössä Vantaan Pyhän Laurin kirkolla ilta on rakkaustarinoita täynnään

Hääyö-vihkitapahtumaa vietetään Vantaan Pyhän Laurin kirkossa (Kirkkotie 45) perjantaina 19.9.2025.  

Raamattu, kukkakimppu ja hääparin kädet.

Hääyössä naimisiin pääsee vaivattomasti, mutta arvokkaasti. Illan aikana paikalla on useita pappeja ja kanttoreita. Vihkimisiä jatketaan niin pitkään, että kaikki parit ehditään vihkiä, tarvittaessa vaikka yöhön asti.

Tikkurilan seurakunnan pappi Vilma Väisäselle Hääyö-tapahtuma on hyvin mieluinen työtehtävä.

–On aivan ihanaa olla töissä Hääyössä. Tapahtuma on niin täynnä rakkautta ja iloa. Sekä me työntekijät että mukana tilaisuutta toteuttamassa olevat vapaaehtoiset pääsemme osaksi vihkiparien erityistä päivää, hän kuvailee.  

Hääyöhön ei ole ennakkoilmoittautumista. Vihkimisiä voidaan pitää kirkon lisäksi myös esimerkiksi kappelin ja Pakarituvan tiloissa. 

Ovet aukeavat ja vuoronumeroita vihkiajan varaamiseksi aletaan jakaa Pyhän Laurin kappelissa (Pappilankuja 3) kello 18. Samaan aikaan kappelissa alkavat myös etkot, joilla voit nauttia kakkukahveista ja virittäytyä tunnelmaan. Ensimmäinen vihkiaika on klo 19. Yksittäisten parien vihkimisten lisäksi voidaan järjestää useamman parin yhteisvihkimisiä.

Hääyö sopii Väisäsen mielestä kaikille, jotka haluavat mennä naimisiin vaivattomasti, mutta silti saada kauniin sekä arvokkaan kirkollisen vihkimisen.

–Puitteet ovat todella tunnelmalliset. Viime vuonna tapahtuman pareilta tulikin paljon palautetta siitä, miten oli erityinen hetki mennä naimisiin syyskuun illassa kynttilöiden valossa, hän kertoo.

Jos pari on jo aiemmin vihitty maistraatissa, voi Hääyössä saada avioliiton siunauksen. Tapahtumassa on myös mahdollista pitää rukous avioliiton vuosipäivänä.

Pääkaupunkiseudun lisäksi tilaisuuteen on tullut pareja kauempaakin. Hääyön valitsevatkin papin mukaan hyvin monenlaiset parit.

–On esimerkiksi sekä pariskuntia, jotka ovat olleet vasta lyhyen ajan yhdessä, että heitä, joilla yhteistä matkaa on takana yli 40 vuotta. Ja kaikkia siltä väliltä.

Kirkkoon varatuille vihkiajoille on kullekin ajankohdalle valmiiksi määritellyt häämusiikkinsa. Ohjelmistosta löytyy usein ainakin rakastetuimpia häämarsseja. Hääyössä monta kertaa mukana ollut kanttori Samppa Laakso toteaa, että tapahtuma on työtehtävänä poikkeuksellinen.

–Koskaan ei voi etukäteen tietää, kuinka monta paria tulee paikalle ja millaiseksi ilta sen myötä muodostuu. Tehtävä on vaativa, mutta kanttorille vihkitoimitus on aina ilo ja Hääyössä ollaan onnellisten ihmisten sekä moninkertaisen ilon äärellä.

Perustieto Hääyössä avioliittoon aikoville

Vihkimisessä tarvittavat kaksi todistajaa löytyvät seurakunnan puolesta, jos parilla ei ole heitä mukanaan.

Mukaan tarvitset vain:

  • tulevan puolisosi ja sormukset
  • avioliiton esteettömyystodistuksen
  • molempien henkilöllisyystodistukset

Avioliiton esteettömyystodistus on tilattava osoitteesta esteidentutkinta.fi, seurakunnasta tai keskusrekisteristä (esimerkiksi Vantaan aluekeskusrekisteri) viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta. Esteettömyystodistus on voimassa neljä kuukautta.

Huom! Esteettömyystodistuksesta tulee ilmetä, että

  • molemmat kuuluvat kirkkoon
  • ainakin toinen kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon (Ja toinen johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon tai kristilliseen uskontokuntaan Suomessa tai ulkomailla. Kristillisiä kirkkoja ovat esimerkiksi ortodoksinen kirkko, katolinen kirkko sekä helluntaikirkko, adventtikirkko, vapaakirkko ja baptistikirkko. Tästä jäsenyydestä tulisi olla todistus mukana.) 

Luterilaisilla tulee rippikoulun olla suoritettu.

Muista ottaa todistus/todistukset mukaan Hääyöhön!

Maistraatissa solmitusta avioliitosta pyydä vihkimistodistus maistraatista ja ota se mukaan. Jos olet mennyt aiemmin naimisiin maistraatissa, niin Hääyössä on mahdollista saada myös kirkollinen siunaus avioliitollesi. Tällöin ei myöskään tarvitse välttämättä kuulua kirkkoon.

Hääyössä vihkitoimituksen saa tarvittaessa myös englannin tai ruotsin kielellä.  

Ensimmäistä kertaa Hääyötä vietettiin vuonna 2009. Pyhän Laurin kirkon Hääyössä on vuosien varrella sanonut tahdon jo yli 450 paria, ja idea vaivattomasta, mutta arvokkaasta vihkitapahtumasta on levinnyt Vantaalta sittemmin myös muille paikkakunnille.

Lisätiedot: Tikkurilan seurakunnan pappi Vilma Väisänen vilma.vaisanen@evl.fi puh. 040 661 9761. (Ajalla 28.7.–18.8. lisätiedot pappi Jaakko Hyttinen p. 050 559 4781 jaakko.hyttinen@evl.fi) 

Hääyöstä: www.vantaanseurakunnat.fi Muista Hääyö-tapahtumista: www.hääyö.fi 

Kuva: Marianna Siitonen

12.6.2025 12.00