Vantaan seurakuntayhtymän taloudellinen tilanne säilyi vakaana
Yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui 19.3. Tikkurilan kirkolla ja hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.

Yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui 19.3.2025
Yhteinen kirkkoneuvosto merkitsi tiedoksi Vantaan seurakuntayhtymän väestötilastot vuodelta 2024 ja esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää merkitä tilastot tiedoksi. Väestötilastoihin liittyvään tiedotteeseen voi tutustua täällä.
Kokouksessaan yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi ja allekirjoitti Vantaan seurakuntayhtymän ja hautainhoitorahaston vuoden 2024 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 1 042 958,97 euroa. Se esitetään siirrettäväksi taseeseen tilikauden ylijäämätilille.
Yhteinen kirkkoneuvosto päätti myös esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se tekisi vuoden 2025 talousarvioon esitetyt määrärahamuutokset.
Vuonna 2024 valmistui Myyrmäen kirkon peruskorjaus, mikä oli yksi vuoden merkittävimmistä investoinneista. Taloussuunnittelussa huomioidaan jatkossa kiinteistökustannusten kasvu.
Kirkollisverotuotto laski hieman edellisvuodesta, mutta on pystynyt viimeiset vuodet varsin vakaana. Tulevina vuosina valtionrahoituksen leikkaukset ja verotulojen kehitys tuovat seurakuntayhtymälle taloudellisia haasteita, joita pyritään hallitsemaan investointien ja toiminnan tarkemmalla suunnittelulla.
Vuoteen 2024 vaikuttivat myös globaalit ja yhteiskunnalliset tekijät, kuten Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen ja taloudellinen epävarmuus. Inflaatio hidastui, mutta kustannusten nousu vaikutti seurakuntien talouteen. Edessä on taloudellisesti tiukempi ajanjakso, mutta Vantaan seurakuntayhtymä jatkaa strategiansa mukaisesti toimintansa kehittämistä ja yhteistyön vahvistamista.
Yhteinen kirkkoneuvosto päätti myös esittää kokouksessaan yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy Kirkko ja kaupunki -median tulevaisuussuunnitelman ja sitoutuu julkaisemaan 16 painettua numeroa vuonna 2026. Numeromäärä on sama kuin se on vuonna 2025.
Lue tarkemmin käsitellyistä asioista esityslistalta ja myöhemmin pöytäkirjasta, joka löytyy sivulta Päätöksenteko.
19.3.2025 19.43