Uutislistaukseen

Pekka Simojoki: Valoa tarvitaan enemmän kuin koskaan

Tunnistatko laulut Taivaan Isä suojan antaa, Herra kädelläsi tai Tulkoon joulu? Kaikki ovat Pekka Simojoen säveltämiä, Tulkoon joulu myös sanoittama. Yksi suomalaisen hengellisen musiikin suurista nimistä Pekka Simojoki konsertoi Myyrmäen kirkossa su 16.2. klo 13.30.

Pekka Simojoki istuu kivellä kitara käsissä. Taustalla lumihuippuisia vuoria.

Kuva Philippe Gueissaz

Konsertissa Simojoki esiintyy yhdessä kitaristitaituri Sami Aspin kanssa. 

- Valikoin lauluistani monia vanhoja tuttuja kappaleita, mutta myös uudempaa ohjelmistoa on luvassa. Laulut on höystetty tapani mukaan tarinoilla ja yhdessäkin päästään laulamaan, kertoo Simojoki ohjelmistosta.

Myyrmäen kirkko on Simojoella hyvinkin tuttu jo ennestään.

- Asuimme perheeni kanssa 1990-luvun alussa vuoden verran siinä vieressä Eräkujalla. Esikoistyttäremme kävi kirkolla kerhossa ja minä rakentelin jossain vaiheessa kirkon alakerran verstaassa hänelle nukkekodin. 

- Toki olen siellä ollut myös keikoilla useita kertoja vuosien aikana. Kiva päästä pitkästä aikaa kirkkoon, josta on paljon hyviä muistoja.

Myyrmäen kirkkoa kutsutaan Valon kirkoksi ja nimitys on Simojoen mielestä oiva nimitys kirkolle.

- Eikö valo ole kirkon ja meidän kaikkien kristittyjen tehtävä. Valo on tärkeä raamatullinen symboli, sillä valon lapsiksi meidät on kutsuttu. 

- Valoahan tämä maailma tarvitsee tänään enemmän kuin koskaan.

Pekka Simojoki & Sami Asp -duo 

  • Su 16.2. klo 13.30 
  • Myyrmäen kirkko, Uomatie 1
  • Vapaa pääsy. Kolehti Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
     

10.2.2025 14.29