Uutislistaukseen

Kirkosta eroaminen väheni – Kirkkoon kuuluu yli 113 000 vantaalaista

Vantaan evankelis-luterilaisiin seurakuntiin kuului vuoden 2024 lopussa 113 465 jäsentä. Rippikoulun käy 93 % kirkkoon kuuluvista nuorista.

Tikkurilan kirkko ulkokuvassa. Kadulla kirkon edessä joulutori ja ihmisiä.

Tikkurilan kirkosta on muodostunut vilkas kohtaamispaikka kaupungin ytimessä.

Evankelis-luterilaisiin seurakuntiin kuului vuoden 2024 lopussa 45,1 % prosenttia kaupungin väestöstä. Vuotta aiemmin luku oli 46,8 %.

Kirkkoon kuuluvien prosenttiosuuden vuosia jatkuneeseen laskuun vaikuttaa Vantaalla ennen kaikkea kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden lisääntyminen. Kirkkoon kuuluvat ovat valtaosin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvia. Vuoden 2024 lopussa Vantaan suomenkielisistä asukkaista 62,3 % oli kirkon jäseniä ja ruotsinkielisistä 69,7 %.

Muista kuin suomen- tai ruotsinkielisistä vantaalaisista kirkkoon kuuluu vain 2 %. Muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia puhuvien joukossa katsomusten kirjo on suuri. Monet voivat olla kristittyjä, mutta kuuluvat muihin kirkkokuntiin kuin evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

 

Kirkkoon kuuluvia eniten Vantaan länsilaidalla

Kirkkoon kuuluvuus oli suurinta Länsi-Vantaalla Hämeenkylän seurakunnan alueella, jossa jäsenyysprosentti oli 50,6 ja pienintä Hakunilan alueella, jossa jäsenyysprosentti oli 39,2. Jos vastaavat arvot lasketaan alueen suomen- ja ruotsinkielisestä väestöstä, kirkkoon kuuluvuus oli Hämeenkylän seurakunnan alueella 65,2 % ja Hakunilan seurakunnan alueella 62,9 %.

Lukumääräisesti suurimmat kirkkoon kuuluvat ryhmät Vantaalla koostuvat Z-sukupolven edustajista. Suurin kirkkoon 31.12.2024 Vantaalla kuuluvista kymmenen ikävuotta kattavista ryhmistä olivat 10–19-vuotiaat (15 745 jäsentä) vuoden 2023 tapaan.

 

Kirkosta eroaminen väheni

Kirkosta erosi Vantaalla vuoden 2024 aikana 1914 jäsentä, mikä oli 216 henkilöä vähemmän kuin vuonna 2023. Uusia jäseniä liittyi 1060, mikä on 129 jäsentä enemmän kuin vuonna 2023.

Kaikkiaan Vantaan evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä väheni 2406 jäsenellä vuoteen 2023 verrattuna. Jäsenmäärän laskuun vaikuttaa kirkosta eroamisen lisäksi muuttotappio.

Vantaan kaupungin asukasluku oli ennakkotiedon mukaan vuoden 2024 lopussa 251 405. Vantaan kaupungin väestönlisäys, 3958 asukasta, ei kasvattanut seurakuntien jäsenmäärää. Muuttoliike on merkittävä seurakuntien jäsenmäärää laskeva tekijä. Vantaalta muuttaa pois enemmän seurakuntiin kuuluvia ihmisiä kuin muualta muuttaa Vantaalle. Muuttotappiota seurakunnille kertyi 1011 jäsentä.

Alle vuoden ikäisiä lapsia kastettiin vuonna 2024 Vantaalla 933. Verrattuna edelliseen vuoteen kastettujen määrässä oli 9 prosentin lasku.

Kuolleita seurakuntien jäseniä vuonna 2024 oli 1163.

 

Rippikoulun käy 93 % kirkkoon kuuluvista nuorista

Rippikoulu säilytti vahvan asemansa nuorten keskuudessa. Vuonna 2024 rippikoulun kävi 15–16-vuotiaista vantaalaisista kirkon jäsenistä 93 %. Rippikoulun kävi yhteensä 1675 vantaalaista. Tähän lukuun sisältyvät myös aikuisrippikoululaiset. 17-vuotiaita tai sitä vanhempia rippikoulun suorittaneita oli 62.

 

Kirkkohäät järjesti 260 vantaalaisparia

Kirkollisesti avioliittoon vihittiin 251 vantaalaisparia ja 9 paria sai maistraatissa solmitulle avioliitolleen kirkollisen siunauksen.

 

Tikkurilan seurakunta on Vantaan suurin

Vantaalla on seitsemän evankelis-luterilaista seurakuntaa, joista jäsenmäärältään suurin on Tikkurilan seurakunta (36 098 jäsentä). Toiseksi suurin seurakunta Vantaalla on länsivantaalainen Myyrmäen ja Kivistön alueilla toimiva Vantaankosken seurakunta (25 882 jäsentä).

 

Vantaan seurakuntien jäsenmäärät 31.12.2024

Tikkurilan seurakunta 36 098
Vantaankosken seurakunta 25 882
Korson seurakunta 14 721
Hakunilan seurakunta 12 074
Rekolan seurakunta 10 935
Hämeenkylän seurakunta 9 936
Vanda svenska församling (koko Vantaan alueen ruotsinkieliset) 3 819

7.2.2025 10.59