Uutislistaukseen

Pyhäinpäivänä kynttilät syttyvät valaisemaan pimeyttä

Pyhäinpäivänä, lauantaina 2.11.2024, kynttilät syttyvät jälleen hautausmailla. Seurakunnan tilaisuuksissa voi sinä päivänä pysähtyä muistojen ja toivon äärelle.

NettikokoPyhäinpäivä_KuvaajaMariannaSiitonen15.jpg

– Pyhäinpäivä on yhdistelmä kaipausta ja toivoa. Silloin muistellaan kaikkia rakkaita edesmenneitä. Toisaalta puhutaan siitä taivasten valtakunnasta, jossa kohdataan niitä rakkaimpia, Tikkurilan seurakunnan pappi Susanna Rinne luonnehtii.

Pyhäinpäivän näkyvimpiä perinteitä on kynttilän sytyttäminen. Se samaan aikaan muistuttaa läheisistä ihmisistä ja tuo toivoa sekä valoa pimeimpään aikaan.

– Pyhäinpäivänä sytytetään kynttilä rakkaudelle, ikävään, kiitokseen ja jälleennäkemisen toivossa. Ajattelen, että pyhäinpäivä tuo monelle lohtua, Rinne sanoo.

Tapahtumat Tikkurilan seurakunnan alueella pyhäinpäivänä 2.11.2024:

Pyhän Laurin Kappelilla (Pappilankuja 3)

  • Avoimet ovet kappelilla klo 15–19. Tarjolla lämmintä mehua. Voit tutustua kappelin tiloihin tai viettää rauhallisen hetken kynttilöin valaistussa salissa. Mahdollisuus keskustella diakoniatyöntekijän ja papin kanssa.
  • Pyhäinpäivän siunausmusiikkikonsertti klo 16, kappelin iso Sali, Mirjam Kyrönseppä ja Iina Katila.

Pyhän Laurin kirkolla (Kirkkotie 45)

  • Pyhäinpäivän messu klo 12, Sari Hartikka, Vilma Väisänen ja Samppa Laakso.
  • Stillamusik klo 14 och Parentationsandagt klo 16, Kristian Willis, Heidi Åberg och Anders Ekberg.
  • Pyhäinpäivän Seuraa enkeleitä -polku perheille klo 16–19 Pyhän Laurin kirkon pappilan puistossa. Ota mieluusti oma taskulamppu mukaan. Tapahtuma tarjoaa lapsille kivaa tekemistä ulkona ja aikuisille luontevan tavan tutkia pyhäinpäivän merkitystä yhdessä lasten kanssa.
  • Pyhäinpäivän kynttiläkirkot klo 17.30 ja 19, Sanna Heikurinen, Hanna Raunu, Mirjam Kyrönseppä, Iina Katila, Vantaan seurakuntien kamarikuoro. Klo 17.30 alkavassa kynttiläkirkossa luetaan ajalla viime pyhäinpäivästä maaliskuun loppuun mennessä kuolleiden Tikkurilan seurakunnan jäsenten nimet, ja klo 19 alkavassa kirkossa huhtikuun alun jälkeen kuolleiden nimet.

Tikkurilan kirkolla (Asematie 12 a)

  • Pyhäinpäivän messu klo 10, Kristiina Kartano, Jaakko Hyttinen ja Iina Katila
  • Viittomakielinen messu klo 13, Seija Einola
  • Ville Rannan piirroskonsertti klo 19. Piirroskonsertti on taianomainen yhdistelmä piirtämistä ja musiikkia livenä. Sarjakuvataiteilija Ville Ranta piirtää kuolemasta, ja Aleksi Rannan (kitara, sovitukset), Niko Kumpuvaaran (haitari) ja Taru Hailin (laulu) musiikki yhdistelee mm. heavy metallia ja virsiä pyhäinpäivän teemoihin, ajatuksiin ja tunteisiin tarttuen. Vapaa pääsy.

Ruskeasannan hautausmaalla (Ruskeasannantie 5)

  • Pyhäinpäivän kynttiläkirkko la 2.11. klo 16, Vilma Väisänen, Marjo Suorsa, Samppa Laakso. Tilaisuudessa luetaan vuoden sisällä Ruskeasannan hautausmaalla siunattujen evenkelisluterilaisten seurakuntien jäsenten nimet. 

Kuva: Marianna Siitonen

23.10.2024 08.00