Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Piirroskonsertti lauantaina 2.11. klo 19 Tikkurilan kirkossa (Asematie 12 a) on taianomainen yhdistelmä piirtämistä ja musiikkia livenä.
Sarjakuvataiteilija Ville Ranta piirtää konsertissa painavasta aiheesta eli kuolemasta, jonka hän nimeää jopa lempiaiheisiinsa kuuluvaksi. – Itse asiassa tarkoitukseni on pohtia piirtämällä kuolemaa humoristisesti. Muttei kevyesti! Tämä on mahdollista. Kuolema tulee sekä lähelle että etääntyy, kun sitä käsittelee piirrosten ja taiteen kautta, taiteilija selvittää. Aleksi Rannan (kitara, sovitukset), Niko Kumpuvaaran (haitari) ja Taru Hailin (laulu) musiikki yhdistelee muun muassa heavy metallia ja virsiä pyhäinpäivän teemoihin, ajatuksiin ja tunteisiin tarttuen. Sama konserttikokoonpano esiintyi pääsiäisen alla Paavalinkirkossa, ja tuolloin säveltäjä Aleksi Ranta sai voimakkaan kipinän sovittaa musiikkia kirkkotiloihin. – Minulle taas kirkkoon ja uskontoon liittyvät aiheet ovat aina olleet läheisiä ja osaan improvisoida niistä hyvin, Ville Ranta kertoo. Piirroskonsertin paikkana kirkko kuitenkin eroaa muista jo pelkästään kokonsa puolesta. – En ole usein esiintynyt kirkoissa. Yleensä piirroskonsertit ovat klubeilla, pienissä konserttisaleissa, festivaaleilla tai sen tyyppisissä paikoissa kuin vaikkapa Kiasma tai Musiikkiteatteri Kapsäkki (molemmissa olemme esiintyneet). Musiikinkin kannalta kirkko on haastava, mutta myös palkitseva. Piirros pitää heijastaa aika isolla seinälle tai kankaalle, että sen näkee kirkossa. Se on jännittävää. Konserttiin tulijalle Ville Ranta haluaa antaa ennakko-ohjeeksi rentoutua. – Rentoudu, kuuntele silmät auki ja anna ajatusten harhailla, hän rohkaisee. Ranta tunnetaan myös Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä. Piirrosten aiheskaala ulottaa laajalle elämästä kuolemaan, mutta onko myös aiheita, jotka eivät pilapiirrokseen sovi? – Onhan niitä. Onnettomuudet eivät esimerkiksi sovi kovin hyvin pilapiirroksiin. Eivätkä yksittäiset väkivallanteot. Myöskään yksittäisten ihmisten henkilökohtaiset tragediat eivät sovi pilapiirrosten aiheeksi. Pilapiirroksen tehtävä on vaihtaa näkökulmaa, herättää uusia ajatuksia ja tuoda nauru vakavien asioiden käsittelyyn mukaan. Pyhäinpäivän piirroskonsertti la 2.11. klo 19 Tikkurilan kirkossa (Asematie 12 a). Vapaa pääsy. Piirros: Ville Ranta |
|
22.10.2024 16.00