Uutislistaukseen

Enkelipolut tuovat toivon näkökulmaa perheiden pyhäinpäivään 2.11.

Pyhäinpäivän aikaan luurangot ja kuoleman kuvasto näkyvät lapsiperheiden arjessa. Vantaan seurakuntien enkelipoluilla kuoleman ja surun aihepiiriä voi tutkia lasten kanssa leikin kautta — taskulampun valossa ja enkelien suojassa.

taskulamppu valaisee enkelin kuvaa

Ota taskulamppu mukaan ja seuraa enkeleitä pyhäinpäivänä kirkolla

Illat pimenevät, puut luopuvat lehdistään ja kastemadot hukkuvat lätäköihin. 

— Näin syksyllä luonto tarjoilee meille lapsen käsityskyvyn kokoisia kuolemia, sanoo varhaiskasvatuksen pappi Sari Kokkonen Hakunilan seurakunnasta. 

— Lapsen kanssa voi pysähtyä vaikkapa kuolleen madon äärelle ihmettelemään ja kuuntelemaan, mitä lapsi kysyy näkemästään. Kuuntelu ja kysymyksiin vastaaminen luovat lapselle tunteen siitä, että kuolemasta puhuminen on luvallista. Tämä tuo lapselle turvaa, Kokkonen jatkaa. 

Usein aikuisia pelottaa, että lapsi kysyy jotain, mihin aikuinen ei osaa vastata. 

— Aikuisen on hyvä muistaa, että lapselle riittää vastaus vain siihen kysymykseen, jonka lapsi esittää. Kaikkea ei tarvitse kerralla selittää puhki vaan voi kuulostella jatkokysymyksiä. Kaikkea ei myöskään tarvitse tietää. Lapselle voi näyttää, että kuolemaan liittyy myös paljon sellaista, mihin ei ole varmaa vastausta, Kokkonen kannustaa.

Joskus aikuisilla on houkutus suojella lasta surulta ja muilta vaikeilta tunteilta, joita kuolemaan liittyy. Kokkosen mukaan aikuisten ei kuitenkaan tarvitsisi pelätä tunteiden näkymistä lapselle: 

— Suru on perustunne, joka kuuluu ihmisen elämään. Surun kanssa elämistä täytyy harjoitella. Lapsi seuraa vanhempiaan siinä, millaisia tunteita on lupa näyttää. Siksi on tärkeää ottaa lapsi mukaan perheen tunne- ja kokemusmaailmaan, esimerkiksi hautajaisiin. Siten lapselle muodostuu käsitys surusta tunteena, jonka kanssa pystyy elämään ja jota voi jakaa muiden kanssa.

Lasten suojeleminen sota-, väkivalta- ja onnettomuusuutisilta on tänä päivänä yhä vaikeampaa, kun älypuhelimet yleistyvät lapsilla. Miten lapsia voisi uutisten keskellä auttaa, jos kaikelta ei voi suojella?

— Kertomalla suuria tarinoita, joissa hyvä voittaa ja paha saa palkkansa. Some ja uutisvirta syöttävät yksipuolisia, lyhyitä kohtauksia maailman pahuudesta. Sadut ja kertomukset kehittävät lapsen kykyä hahmottaa syitä ja seurauksia sekä kokonaisuuksia. Tarinat tuovat toivoa, Kokkonen vastaa. 

Toivon luominen on myös seurakuntien tavoite pyhäinpäivän ulkoleikeissä, joita järjestetään eri kirkkojen pihamailla. Rastiradoilla lapset ja aikuiset voivat leikin kautta tutkia suhdettaan suruun, kaipaukseen ja kuolemaan. Hämärtyvä ilta tuo leikkiin jännitystä, mutta enkelit ja valot turvaa. 

— Taskulampun sytyttäminen pimeässä virittää leikkiin ja on samalla vahva symboli. Valo voittaa pimeyden, tiivistää varhaiskasvatuksen ohjaaja Birgitta Karjalainen Hakunilan seurakunnasta, joka on tänä vuonna mukana Seuraa enkeleitä -polulla Pyhän Laurin kirkon pappilan puistossa. 

— Pue siis päälle ulkoiluvaatteet, nappaa mukaan taskulamppu ja suuntaa pyhäinpäivänä kirkonmaille seikkailemaan, Karjalainen kutsuu.

Perheiden pyhäinpäivän 2.11. enkelipolut kolmella kirkolla Vantaalla: 

  • Korson kirkolla lapsiperheille suunnattuLinkki avautuu uudessa välilehdessä Surun satuhetki klo 16 kirkkosalissa. Satuhetken jälkeen tutustumista hautausmaahan enkelipolkua seuraten. Hautausmaalla on tavattavissa seurakunnan työntekijöitä ja tarjolla on lämmintä mehua klo 16–18. Hautausmaalla on myös tyhjän sylin muistokivi, joka on omistettu kaikille niille lapsille, joita vanhemmat olisivat toivoneet.

Lisää tietoa lapsen surusta ja kuoleman käsittelystä lapsen kanssa sivulla Lapsen suru - Vantaan seurakunnatLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

14.10.2024 09.11