Uutislistaukseen

Hävikkiruokaviikko: Yhteisöruokailut Vantaan kirkoilla muuttavat hävikin lounaiksi

Hävikkiruokaviikkoa vietetään 23.–29.9.

Tarjotinta pitelevät kädet. Tarjottimella ruokalautanen, jossa keittoa sekä leipä, kiisselikulho ja maitolasi

Suurin osa yhteisöruokailujen tarvikkeista saadaan Yhteinen pöytä -hävikkiruokajakelun kautta

Vantaan kirkoilla syödään viikoittain satoja aterioita, joiden valmistukseen on käytetty kauppojen hävikkiruokaa. Seurakuntien järjestämät yhteisöruokailut ovat kävijöille maksuttomia.

Aterioiden valmistamisesta ja tarjoilusta vastaava vapaaehtoiset ja seurakuntien työntekijät.

Esimerkiksi Tikkurilan kirkon tiistailounailla klo 12–13 tavoitteena on tarjota ateria 120 ruokailijalle.

Diakoniatyöntekijä Mirja Jalo kertoo, että paikalla onkin yleensä juuri sen verran syöjiä, eli 100–120 ruokailijaa. Ruokailuja on järjestetty nykymuodossaan Tikkurilan kirkolla koronarajoitusten poistumisesta alkaen.

Määrä on pysynyt suhteellisen samana koko ajan.

-    Ruokailijoiden määrä ei ole viime aikoina lisääntynyt, mutta nyt monella tuntuu olevan oikeasti nälkä, Jalo toteaa.

Jalon mukaan ruokailuun osallistuu enimmäkseen ikäihmisiä, työttömiä ja erilaisista sairauksista kärsiviä. Heillä on usein myös ajankäytön suhteen paras mahdollisuus osallistua päiväsaikaan tapahtuviin ruokailuihin.

Vapaaehtoiset ovat korvaamaton apu

Ruokailut eivät olisi mahdollisia ilman vapaaehtoisia. Kutakin ruokailua järjestää noin kymmenen vapaaehtoista, mutta lisäkädet ovat tervetulleita:

-    Meillä on tosi hyvä porukka, joka tekee palkitsevaa työtä, Jalo kiittelee.

Ruokalutilanteissa on mahdollisuus myös keskustella diakoniatyöntekijän kanssa. Yhdessä syöminen on hyvä hetki nostaa esille mielessä olevia huolia ilman ajanvarausta.

Ruokailuhetkistä annettu palaute on varsin positiivista. Moni kiittelee hyvää ruokaa ja mahdollisuutta syödä toisten kanssa yhdessä.  Myös keskustelu on tärkeä osa ruokailun onnistumista.

Hämeenkylän kirkon ruokailut täyttävät kymmenen vuotta

Hämeenkylän kirkolla Yhteisen pöydän lounaita on järjestetty kohta kymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen yhteisöruokailu Hämeenkylässä oli helmikuussa 2015.

Hämeenkylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Anne Puumala kertoo, että ruokailijoita käy tällä hetkellä 120–150. Hänen mukaansa määrä on pysynyt aika samana viimeisen parin vuoden aikana.

Iso osa ruokatarvikkeista saadaan Vantaan kaupungin ja seurakuntien Yhteinen pöytä -hävikkiruokajärjestelmän kautta. Yhteinen pöytä on vantaalainen ruokahävikin logistiikan ja yhteisötyön malli. 

-    Yhteisen pöydän kautta saamme noin 80 prosenttia tarpeistamme. Esimerkiksi kun taannoin ruuaksi makkarakeittoa, saimme makkarat ja perunat Yhteisestä pöydästä ja keittojuurekset ostimme tukusta, kertoo Puumala.

Yhteinen pöytä noutaa hävikin kaupan alan lahjoittajilta ja kuljettaa sen ruokaa jakavalle ja käyttävälle verkostolle samalla työllistäen vantaalaisia työnhakijoita. Lue lisää Yhteisestä pöydästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Yhteisöruokailuita järjestetään Tikkurilan, Korson, Hakunilan, Rekolan, Myyrmäen ja Hämeenkylän kirkoilla.
Lista Vantaan seurakuntien yhteisöruokailuista tapahtuma-aikoineen löytyy sivulta Vantaanseurakunnat.fi/yhteisoruokailut.

23.9.2024 09.43