Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Laurinkoti vietti 20-vuotisjuhlaansa tiistaina 10.9.2024.
Lämminhenkiseen tilaisuuteen kokoontui talon asukkaiden ja henkilökunnan lisäksi Vantaan seurakuntien työntekijöitä sekä yhteistyökumppaneita Vantaa-Kerava hyvinvointialueelta ja asunnottomuustyön verkostosta. Yhteisen seurakuntatyön johtaja Kirsi Rantala piti tilaisuudessa puheen, ja Kaisa Nuolioja vastasi musiikista ja yhteislaulun säestyksestä. Osallistujilla oli myös mahdollisuus tutustua kesän aikana uudistettuihin Laurinkodin yhteisiin tiloihin ja kuulla toiminnasta.
Laurinkoti sai alkunsa Vantaan seurakuntien ideasta tehdä jotain hyvää vuonna 2000 kirkoissa vietetyn riemuvuoden kunniaksi. Toiminta alkoi vuonna 2004 tiiviissä yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa. Toiminnan alkaessa ideana oli auttaa erityisesti tuen tarpeessa olevia nuoria yksinhuoltajaäitejä. Nykyään Laurinkodin 14 asuntoa tarjoavat tuetun asumisen palvelua hyvin erilaisissa elämäntilanteissa oleville perheille ja yksinasuville. Tuettuun asumiseen hakeudutaan oman sosiaalityöntekijän kautta.
Lokakuusta alkaen Laurinkoti tarjoaa uutena palvelumuotona kriisimajoitusta (2h+kk), johon ohjaudutaan sosiaalityön kautta. Tarjoamme valmiiksi kalustetun asunnon, turvallisen ympäristön sekä tuen kriisitilanteen selvittämiseen.
Yksityishenkilöt voivat kysellä Laurinkodin asuntoja myös lyhytaikaiseen asunnon tarpeeseen. Yhteydenotot vapaita asuntoja koskien: laurinkoti@evl.fi tai puhelimitse 09 830 6230 arkisin klo 9–15.
Lisätietoa toiminnasta: https://www.vantaanseurakunnat.fi/apua-ja-tukea/asuminen/laurinkoti.
18.9.2024 13.40