Uutislistaukseen

Aurinkovoimaloita Vantaan kirkkoihin – tavoitteena hiilineutraalius

Vantaan seurakuntayhtymä on tehnyt ison satsauksen uusiutuvan energian tuotantoon omissa tiloissaan. Kesän aikana Vantaan seurakuntien kiinteistöihin on asennettu aurinkovoimaloita. Asennustyöt jatkuvat edelleen.

Kiinteistöesimies Pasi Valima esittelee aurinkopaneeleita Korson kirkon katolla.

Vantaan seurakuntayhtymä pyrkii kiinteistöissään hiilineutraaliuteen Kirkon ilmasto-ohjelmanLinkki avautuu uudessa välilehdessä mukaisesti vuoteen 2030 mennessä. Näyttää siltä, että tavoitteet voidaan saavuttaa ennen määräaikaa.

– Aurinkopaneeleiden käyttöönotto on erinomainen hankinta. Se on panostuksemme vihreään siirtymään ja samalla se on taloudellisesti kannattavaa, kertoo kiinteistöesimies Pasi Valima Vantaan seurakuntayhtymästä.

Aurinkopaneeleita on asennettu kesän aikana Hakunilan, Länsimäen, Hämeenkylän, Tikkurilan ja Korson kirkkojen katoille. Myyrmäen ja Rekolan kirkoille on tarkoitus vielä asentaa paneeleita syksyn aikana. Myös seurakuntatalojen ja hautausmaiden huoltorakennusten katoille tulee paneeleita.

Hämeenkylän kirkossa on ollut vuosia käytössä aurinkovoimala, joka korvataan huomattavasti tehokkaammalla järjestelmällä.

Valima kertoo, että Hämeenkylän kirkon aurinkovoimala on hyvä esimerkki tekniikan kehityksestä lyhyessä ajassa. Nyt asennetut aurinkopaneelit ovat 2–3 kertaa tehokkaammat kuin kuusi vuotta sitten asennetut samankokoiset aurinkopaneelit.

Uusien aurinkopaneelien kokonaistuotto ei ole vielä täysin selvillä, sillä tuottoon vaikuttavat mm. paneelien sijoitus ja säätila. Tuottoarvio on kuitenkin yli 300 megawattituntia vuodessa.

– Paneelit tuottavat energiaa aina, kun on valoisaa. Kevättalvella tuotanto voi olla hyvinkin suurta, jos paneelien päällä ei ole lunta. Paneeleissa käytetyt puolijohteet tykkäävät viileästä, Pasi Valima sanoo.

Aurinkovoimaloiden käyttöikä on n. 20–30 vuotta nykyisellä tekniikalla.

Aurinkovoiman käyttö vähentää hiilidioksidipäästöjä Vantaan seurakuntayhtymässä 27 600 kg vuodessa. Laskenta on tehty Suomen keskimääräisen sähköntuotannon päästömäärän mukaan.

Vantaan seurakunnat pyrkii kiinteistöissään hiilineutraaliuteen Kirkon ilmasto-ohjelman mukaisesti vuoteen 2030 mennessä. Valiman mukaan tavoitteet saavutetaan ennen määräaikaa.

– Markkinoilta ostettavan sähkön suhteen Vantaan seurakunnat ovat jo nyt hiilineutraaleja. Myös hankittava kaukolämpöenergia on tarkoitus saada uusiutuvalla energialla tuotetuksi.

Öljylämmityksestä luovutaan kokonaan, ja viimeinen öljypoltin poistetaan käytöstä vuonna 2025.

10.9.2024 12.03