Uutislistaukseen

Hakunilassa etsitään siunauksen sipaisuja

Etsitkö paikkaa pysähtymiselle? Kaipaatko keinoja oman elämäsi pohdiskeluun?

valkoisia höyheniä tummansinisen kankaan päällä

Höyhen on siunauksen symboli.

Tänä syksynä Hakunilan seurakunnassa alkaa uusi tapahtumasarja Hiljenny elämäsi äärelle Raamattu-lattiakuvissa. Syksyn aikana pappi Sari Kokkonen ja varhaiskasvatuksen ohjaaja Birgitta Karjalainen ohjaavat neljä lattiakuva-työskentelyä Raamatun kertomusten pohjalta.  

“Lattiakuva on meditatiivinen ja visuaalinen tapa kuulostella omaa mieltä. Värien ja esineiden kautta oman elämän tarina tulee itselle näkyväksi ja liittyy osaksi Raamatun kertomuksia. Monet Raamatun kertomukset ovat selviytymistarinoita ja siksi oman elämän liittymäkohtien löytäminen niistä voi olla voimauttavaa,” kertoo Sari Kokkonen. 

“Lattiakuva on siksi ihana metodi, ettei siinä kenenkään tarvitse osata mitään etukäteen. Lattiakuva sopii kaikille. Me ohjaamme ja jokainen tuo lattialle muodostuvaan kuvaan mukaan juuri sen verran kuin itsestä tuntuu sopivalta. Tärkeintä on se, mitä osallistuja käy itse läpi omassa mielessään,” Birgitta Karjalainen jatkaa. 

Syksyn ensimmäiset lattiakuvat kootaan Syyssiunaus-tapahtumassa Hakunilan kirkolla lauantaina 21.9. Syyssiunauksessa etsitään elämästä kohtia, joissa olo on tuntunut erityisen siunatulta. Ne hetket ovat siunauksen sipaisuja.

Tervetuloa mukaan Raamattu -lattiakuviin:

SYYSSIUNAUS LA 21.9. Hakunilan kirkolla  

KLO 11 aiheena siunaus  

KLO 12 Lounas  

KLO 13 aiheena Isä meidän -rukous 

JEESUKSEN JALANJÄLJISSÄ TI 8.10. Hakunilan kirkolla  

KLO 17.30 Iltatee  

KLO 18 aiheena Jeesuksen elämä 

LUOPUMISEN TUULISSA TO 31.10. Länsimäen kirkolla 

KLO 17.30 Iltatee 

KLO 18 aiheena luopuminen 

 

9.9.2024 15.04