Kaatuneitten muistopäivänä Pyhän Laurin kirkossa vietetään kaksikielinen jumalanpalvelus
Kaatuneitten muistopäivänä, sunnuntaina 19.5. kello 10, Pyhän Laurin kirkossa vietetään tänäkin vuonna perinteinen kaksikielinen jumalanpalvelus.
Jumalanpalvelusta toimittamassa ovat Vanda svenska församlingin kirkkoherra Kristian Willis ja Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast. Jumalanpalvelusta seuraavat seppeleenlaskut noin kello 11 Pyhän Laurin kirkon hautausmaalla, kello 12 Ruskeasannan hautausmaalla ja kello 12.30 Hiekkaharjun muistomerkillä.
Kirkkoherra Willis kertoo, että ruotsinkielinen seurakunta järjestää jumalanpalveluksen joka vuosi kaksikielisenä vaihtuvan Vantaan suomalaisen seurakunnan kanssa.
- Tässä ollaan tärkeän asian äärellä. Meillä on vielä jonkin verran niitä ihmisiä, joita tämä koskee suoraan. Mutta tämä tilaisuus järjestetään myös jälkipolvien vuoksi, vapaa maa, joka perustuu arvoillemme ei ole itsestäänselvyys, hän sanoo.
Kaatuneitten muistopäiväää vietetään vuosittain toukokuun kolmantena sunnuntaina kaikissa Suomen sodissa ja rauhanturvaustehtävissä menehtyneiden kunniaksi.
16.5.2024 10.36