Kun perhettä kohtaa suru-uutinen, on aikuisen aivan ensimmäiseksi pidettävä Jakosen mukaan huolta siitä, että lapsella säilyy turvallisuuden tunne.

- Turvallisuuden tunne syntyy aidosta läsnäolosta, puhumisesta ja kuuntelemisesta. Turvaa tuottaa myös fyysinen huolenpito, kuten se, että ottaa lapsen syliin ja silittelee. Pieneltä lapselta voi kysyä, haluaako hän tulla viereen nukkumaan. Myös iltarukous ja yhdessä laulaminen voivat rauhoittaa, hän kertoo.   

Hän suosittelee ottamaan surun ja kuoleman lapsen kanssa puheeksi mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen.  

- Kuolemasta kannattaa kertoa lapselle avoimen rehellisesti ja mahdollisimman pian. Jo ihan pieni lapsi aistii vanhemmista, jos jotain on tapahtunut. Ellei lapselle kerro mitä, niin hän saattaa ajatella, että on itse tehnyt jotain, mikä nyt vaikuttaa vanhemman käyttäytymiseen.

Lapsen kykyä ymmärtää ei pidä koskaan aliarvioida.

- Lapsi kyllä käsittää asian omalla tavallaan. On hyvä muistaa, että kun lapselle puhuu kuolemasta, niin tavoitteena on auttaa lasta ymmärtämään, että kuolema ja suru ovat osa elämää. Ja että yhdessä surusta päästään myös eteenpäin.

Omaa suruaan aikuisen ei lapselta tarvitse peitellä.

- Lapselle voi olla hämmentävää nähdä, kun oma vanhempi itkee. Varsinkin, jos ei ole nähnyt sitä koskaan aikaisemmin. Siksi on tärkeä kertoa, että suru, ikävä ja itku kuuluvat asiaan, kun läheinen kuolee. Se, että itkettää, kertoo, että toinen on ollut tärkeä ja rakas, ja itku helpottaa, kun suru on suuri.  

Puhe kuolemasta ei houkuttele sitä lähemmäs

Jakonen kertoo, että kuolema-sanan käyttöä ei tarvitse pelätä eikä vältellä.

- Lapselle ei kannata sanoa, että läheinen nukkui pois tai lähti pois. Kiertoilmaisut saattavat jäädä lapselle epäselviksi, ja pahimmassa tapauksessa ne voivat aiheuttaa pelkoa esimerkiksi nukkumaan menosta tai siitä, että vanhempi tai joku muu tärkeä ihminen voi vain lähteä pois, eikä tulla koskaan takaisin.

Läheisen kuollessa voi turvallinen puhe taivaan kodista ja suojelusenkeleistä tuoda lohtua ja hoitaa surun hetkellä.

Kaikkeen aikuisellakaan ei kuitenkaan tarvitse olla vastausta.

- Ei haittaa, vaikka joihinkin kysymyksiin pitää sanoa, että en minä tiedä. Oikeita vastauksia tärkeämpää on olla aidosti läsnä.

Jakonen muistuttaa, että kuolemasta voi puhua lapsen kanssa jo ennen kuin joku läheinen kuolee.

- Luonto tarjoaa hyviä mahdollisuuksia käsitellä kuolemaa. Lapset ovat hyviä bongaamaan metsäpolulta kuolleen linnun tai oravan. Silloin he saattavat itsekin alkaa pohtia kuoleman kysymyksiä.  

Pyhäinpäivän enkelipolut

Pyhäinpäivän perinteet tarjoavat luontevan tavan puhua kuolemasta.

Vantaan seurakunnat järjestävät pyhäinpäivänä esimerkiksi enkelipolkuja, joilla lapset pääsevät pohtimaan surun ja menetyksen teemoja toiminnallisella rastiradalla. Pyhäinpäivänä hautausmailla on seurakuntien työntekijöitä tavattavissa myös keskustelua varten.

Jakosen mielestä pyhäinpäivänä on oiva tilaisuus jutella elämän suurista kysymyksistä ei vain lasten, vaan kaiken ikäisten kanssa.

- Samalla, kun puhutaan kuolemasta ja surusta, voidaan puhua myös rakkaudesta, välittämisestä ja kiitollisuudesta. Pyhäinpäivänä tuhannet kynttilät ja niiden valo pimeässä illassa ovat vaikuttava näky ja ne voivat rohkaista ajattelemaan, että kaikki ei ole tässä. Että rakkaus ei kuole koskaan.

Kuva Jani Karlsson