Uutislistaukseen

Pyhän Laurin kirkossa nautitaan kesätorstaisin maksuttomista päiväkonserteista

Vantaan Pyhän Laurin kirkossa (Kirkkotie 45) kuullaan myös tänä vuonna monipuolista musiikkia Laurin päiväkonsertit -sarjassa joka torstai klo 12 ajalla 8.6.–17.8.2023.

Artisti seisoo hiukset tuulessa hulmuten viljapellossa.

Pyhän Laurin kirkon tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist kuvailee konserttien ohjelmistoa kesäisen valoisaksi ja raikkaaksi. Mukana on niin laulumusiikkia kuin instrumentaalikonsertteja. Tikkurilan seurakunnan järjestämät noin 45 minuuttia kestävät konsertit ovat maksuttomia, käsiohjelman saa halutessaan viidellä eurolla.

– Lyhyihin konsertteihin on helppo tulla ja nauttia musiikista. Voi kokeilla myös matalalla kynnyksellä ennestään itselle tuntemattomampien genrejen musiikkia, vaikka urkumeditaatiota tai jazzkitarointia. Mukana on eri aikakausien musiikkia barokista nykypäivään ajattomassa ympäristössä esitettynä, hän sanoo.

Pyhän Laurin kirkko on keskiaikaisena kirkkona pääkaupunkiseudun vanhin rakennus ja se muodostaa Helsingin pitäjän kirkonkylän kanssa rauhaisan kokonaisuuden hautausmaineen, puistoinen ja läheisine kahviloineen.

– Olen tyytyväinen, että pystymme tarjoamaan tässä kauniissa ja pyhässä ympäristössä kulttuurielämyksiä kaikille, Lönnqvist toteaa.

Konserttisarjan aloittavat sopraano Ghislaine Dionne ja pianisti-urkuri Julia Tamminen ja päättää monilla kesän musiikkifestivaaleilla esiintyvä folkmuusikko Laura Moisio.

Laurin päiväkonsertit torstaisin klo 12 Vantaan Pyhän Laurin kirkossa (Kirkkotie 45):

- 8.6. Ghislaine Dionne, sopraano ja Julia Tamminen, urut ja piano: Tarinoita kaukaa ja läheltä. Lisätiedot

- 15.6. Markku Luolajan-Mikkola, viola da gamba ja Marianna Henriksson, cembalo: Musiikkia Versailles’n hovista. Lisätiedot

- 22.6. Teemu Viinikainen, jazzkitara: Sound of Silence. Lisätiedot

- 29.6. Laura Rahnasto, huilu ja Janne Malinen, kitara: Merenvaahdosta syntynyt. Lisätiedot

- 6.7. Pianisti Risto Laurialan soolokonsertti. Lisätiedot

- 13.7. Susanna Lukkarinen, laulu ja piano, ja Henna-Maija Kuki, harmonikka: Rauhan paikka. Lisätiedot

- 20.7. Marja Kyllönen, sopraano ja Iina Katila, urut ja piano: Kanttorit kesätunnelmissa. Lisätiedot

- 27.7. Miikkael Halonen, urut: Katekismusmeditaatioita uruilla. Lisätiedot

- 3.8. Laulaja-lauluntekijä Laura Moision soolokonsertti. Lisätiedot

Kuvassa: Laulaja Laura Moisio, kuvaaja Kukka-Maria Rosenlund

Thu Jun 01 13:29:00 EEST 2023