Uutislistaukseen

Yhteisvastuukonsertti Tikkurilan kirkossa nostaa esiin vaiennettujen säveltäjien musiikkihelmiä

Karkotettu musiikki -konserttia tähdittävät mezzosopraano Ida Wallén, pianisti Taru Ritavesi ja näyttelijä Tiia Louste. Konsertti pidetään Tikkurilan kirkossa (Asematie 12 a) tiistaina 30.5. klo 19. 

Nainen katsoo kameraan mustassa nahkatakissa takanaan tummia käytäviä, ehkäpä kansallisoopperasta.

Yhteisvastuukonsertti tuo esiin 1930–40-lukujen kansallissosialistisen Saksan hallinnon uhreiksi joutuneita säveltäjiä sekä heidän unohtuneita teoksiaan. Ida Wallén kertoo kokeneensa tärkeäksi nostaa esiin tätä teemaa ja musiikkia.

– Nämä ovat upeita teoksia, jotka ovat osittain joutuneet unohduksiin ja joita ei tunneta meillä Suomessa kovin hyvin. Konsertin teemana on muistuttaa vainojen uhreista, synkästä ajanjaksosta ja syrjinnän jäljistä, hän sanoo. 

”Vergessen, verbannt, verstummt – unohdettu, karkotettu, hiljennetty.” Kaikki sellainen taide, mukaan lukien musiikki, joka ei ollut sopusoinnussa kansallissosialistien eli natsien ihanteiden kanssa, katsottiin rappiotaiteeksi ja kiellettiin. Konsertissa keskitytään erityisesti kolmeen säveltäjään, jotka ovat Erwin Schulhoff (1894–1942), Viktor Ullmann (1898–1944) ja Hans Gál (1890–1987). Saksassa suurimman osan elämästään asunut Wallén on esittänyt heidän tuotantoaan jo siellä työskennellessään.

– Saksassa tahto kohdata ja käsitellä menneisyyden synkkiä asioita on voimakas. Ajatus tästä konsertista on kypsynyt pitkään ja tarkoituksena on toteuttaa Vaiennetusta musiikista kokonainen konserttisarja, jonka ensimmäinen konsertti on nyt Tikkurilan kirkossa, laulaja kertoo.

Konsertissa kuullaan laulukappaleiden lisäksi Taru Ritaveden pianosooloina myös kaksi Erwin Schulhoffin säveltämää jazzetydiä. Näyttelijä Tiia Louste puolestaan lausuu konsertissa laulutekstien suomennoksia. 

–Koska laulujen tekstit ovat saksaksi ja ranskaksi, halusimme avata niitä tällä tavalla lisää.

Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelman saa  halutessaan itselleen 10 euron hintaan. Yhteisvastuukonserttiin osallistumalla on myös mahdollisuus tehdä hyvää, sillä käsiohjelmatuotot käytetään Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kampanjalla halutaan kiinnittää huomiota nuorten lisääntyneeseen väkivaltaan ja siitä käytettäviin sanavalintoihin. Kampanja haastaa pohtimaan erityisesti koulukiusaamista ja kouluväkivaltaa sanoina.

Yhteisvastuukeräyksen tuotolla sovitellaan ja ratkaistaan nuorten väkivaltaa ja konflikteja myös Tikkurilan seurakunnan alueella. Lisää Yhteisvastuukeräyksestä pääset lukemaan osoitteesta: yhteisvastuu.fi 

Kuva: Heikki Tuuli

2023-05-23 10:57:00.0