Uutislistaukseen

Rakastettu laulaja–lauluntekijä Antti Autio konsertoi Tikkurilan kirkossa

Lauantaina 27.5.2023 kello 18 Tikkurilan kirkossa (Asematie 12 a) saadaan nauttia uuden polven suositun artistin, Antti Aution, tunnelmallisesta soolokeikasta.

Artisti seisoo utuisessa valaistuksessa rantamaisemassa.

Autio on laulaja-lauluntekijä, muusikko ja näyttelijä, jonka musiikkia on kuunneltu Spotifyssa yli 10 miljoonan toiston verran. Artisti on nähty muun muassa Flow Festivalin päälavalla.

Ahkerasti keikkailevan Aution musiikki pohjaa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin. Hänen albumejaan ovat Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022).

Liput konserttiin maksavat 15 euroa ja ne ovat ostettavissa ennakkoon Holvi-verkkokaupasta tai kirkon ovelta ennen konserttia. Konsertin oli alkujaan määrä toteutua jo alkuvuodesta, mutta se siirtyi silloin sairastumisen vuoksi.

Tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist Tikkurilan seurakunnasta on tyytyväinen, että ahkerasti keikkaileva artisti saatiin mukaan kevätkauden konserttilistalle.

–Aution musiikki keskustelee hyvin kirkkotilan kanssa. Siinä ovat läsnä kaikki tunteet ja elämäntilanteet, kuten kirkossakin, Lönnqvist toteaa.

–Tikkurilan kirkon tämän kevään konserteissa ovat muutoinkin yhdistävänä tekijänä itse kirjoitettu suomenkielinen musiikki ja maailman pohdinta sen kautta. 

Kuva: Liina Aalto-Setälä

11.5.2023 11.24