Uutislistaukseen

Kirkonkellot soivat rauhan puolesta 24.2. myös Vantaalla

Suomen kirkoissa soitetaan rauhankelloja symbolisena tuen ilmauksena Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan syttymisen vuosipäivänä perjantaina 24.2.2023 kello 12.

Joitakin kellopelin kelloista. Kuva: Supavit Nummelin

Tikkurilan kirkon kellopeli

– Myös Vantaan kirkoissa soitetaan rauhankelloja tuen ilmauksena Ukrainalle hyökkäyssodan syttymisen vuosipäivänä. Venäjä valtasi jo vuonna 2014 Ukrainalta Krimin itselleen. Ukraina tarvitsee vahvaa tukeamme sodan laajennuttua vuosi sitten, sanoo Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra ja Vantaan lääninrovasti Janne Silvast.

Kirkonkelloja soitetaan viikoittain normaalissa kirkollisessa käytössä ennen ja jälkeen jumalanpalvelusten sekä hautajaisten yhteydessä. Lisäksi joka lauantai klo 18 soivat ehtookellot, jotka ilmoittavat perinteisesti, että pyhä alkaa tulevan sunnuntain merkiksi. Vantaalla kaikissa kirkoissa Tikkurilan kirkkoa lukuun ottamatta on normaalit kirkonkellot. Tavalliset kirkonkellot on yleensä ohjelmoitu soittamaan jotain tiettyjä vakiosävelmiä. Tikkurilan kirkossa on kellopeli eli carillon, jolla on mahdollista soittaa mitä tahansa sävelmiä. Tikkurilan seurakunnassa ei ole vielä päätetty, mikä virsi tai kappale soi 24.2. rauhankelloina.

Kirkonkellojen soittoa voidaan käyttää myös tietyissä merkittävissä tilanteissa kannanottona ja huomionosoituksena. Viime vuonna useissa Suomen kirkoissa kellot soivat rauhan puolesta Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022. Muita viime vuosien kellojen soittoja on ollut talvisodan päättymisen 80-vuotispäivänä 13.3.2020 ja kansainvälisenä rauhanpäivänä 21.9.2018. Muuallekin maailmaan Suomesta levinnyt kellojensoittotapahtuma oli Aleppon kellot vuonna 2016. Kellojen soitolla muistettiin Syyrian sodan ja erityisesti Aleppon pommitusten uhreja.

Ukrainan ja rauhan puolesta rukoillaan kirkoissa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat korostavat Ukrainan tarvitsevan kaiken mahdollisen avun ja tuen vaikeassa tilanteessa.

Piispat toivovat myös, että seurakunnissa rukoillaan Ukrainan ja ukrainalaisten puolesta vuosipäivää seuraavana sunnuntaina ja edelleen tulevissa jumalanpalveluksissa. He myös rohkaisevat seurakuntia järjestämään rukoushetkiä ja tukitapahtumia yhdessä muiden tahojen kanssa ja rakentamaan yhteyttä ukrainalaispakolaisiin Suomessa.

Myös Suomen Ekumeeninen Neuvosto kutsuu kaikkia seurakuntia yli kirkkokuntarajojen soittamaan kirkoissa kirkonkelloja tai muutoin symbolisesti  ilmaisemaan tukensa hyökkäyssodan syttymisen vuosipäivänä. Rukouksissa pyydetään oikeudenmukaista rauhaa Ukrainaan ja sodan välitöntä loppumista.

17.2.2023 13.03