Uutislistaukseen

Vantaalla annettiin seurakuntavaalien ensimmäisenä päivänä yli 1 000 ääntä

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi tiistaina 8.11. Vantaalla kävi äänestämässä 1118 kirkon jäsentä.

äänestyskuva_uutinen_800px.jpg

Eniten ääniä annettiin Tikkurilan seurakunnan alueella, jossa äänestäjiä oli 362. Suosituin äänestyspaikka Vantaalla ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä oli Tikkurilan kirkko.

Seurakuntavaalit alkoivat Vantaalla suurin piirtein samanlaisella vilkkaudella kuin viime vaaleissa. Vuonna 2018 järjestettyjen seurakuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä äänesti 1107 eli 11 vähemmän kuin nyt käytävissä vaaleissa.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa päin Suomea

Vantaalla on ennakkoäänestysviikon aikana 42 äänestyspaikkaa, joista 18 oli auki ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. Ennakkoäänestyspaikkoja on seurakunnan tilojen lisäksi muun muassa ostareilla ja kouluissa. Korson seurakunnan alueella kiertää torstaina vaalibussi, joka pysähtyy kauppojen pihoilla.

”Äänestäminen seurakuntavaaleissa on ainoa demokraattinen väylä vaikuttaa kirkkoon. Haluan kannustaa kirkon jäseniä siihen, että jokainen, joka on tyytymätön kirkkoon äänestäisi, jotta asiat muuttuisivat ja jokainen, joka on tyytyväinen kirkkoon äänestäisi, jotta hyvä säilyisi”, kertoo seurakuntavaalien projektikoordinaattori Riina Halme.

Sopivan ehdokkaan etsinnässä voi käyttää apuna mm. vaalikonettaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Ennakkoäänestys jatkuu lauantaihin 12. marraskuuta saakka

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu lauantaihin 12.11.2022 saakka. Ennakkoäänestyksessä voi äänestää missä päin Suomea tahansa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 20.11.2022.

Äänioikeus seurakuntavaaleissa on 16 vuotta täyttäneillä evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenillä.

Lue lisää seurakuntavaaleista Vantaalla.

Wed Nov 09 13:51:55 EET 2022