Uutislistaukseen

Pyhäinpäivänä muistellaan rakkaita edesmenneitä

Kynttilät syttyvät hautausmailla jälleen pyhäinpäivänä lauantaina 5.11.2022.

Pyhä_Lauri_pyhäinpäivä1300px.jpg

Tikkurilan seurakunnan papille Annaelina Mäkilammelle kuolema ja suru ovat aihepiireinä tuttuja. Esimerkiksi useita sururyhmiä vetänyt Mäkilampi näkee pyhäinpäivän erityisenä juhlapyhänä.

- Silloin muistetaan edesmenneitä rakkaita. Toisaalta mukana on myös kristillisen sanoman tuoma toivo, että kaikki ei ole vain tässä, on toivo jälleennäkemisestä, hän kuvailee.

Vaikka kuolema ja ihmiselämän rajallisuus on vaikea asia, on se samalla sellainen, ei pysty olemaan ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä pohtimatta.  

- Jotkut elämäntilanteet vain ovat sellaisia, että ihminen miettii elämän rajallisuutta ja mitä sitten, kun täältä kuollaan. Mitä enemmän sitä uskaltaa miettiä tai siitä keskustella, niin sitä tutummaksi se asia tulee.

Pyhäinpäivänä suru ja menetys ovat monelle läsnä. Mäkilampi huomauttaa, että usein menetys pakottaa samalla arvioimaan myös sitä, millaista on hyvä elämä.   

- Rajallisuuden tajuamisen toinen puoli on siinä, millaista elämää haluaa elää, mitä pitää tärkeänä ja millaisia asioita haluaa, että omassa elämässä on. 

Pyhäinpäivän tapahtumat ja tilaisuudet Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan kirkko

Klo 10 Pyhäinpäivän messu

Klo 15 Siipien suojassa – Finnairin kuoron pyhäinpäivän konsertti, johtaa Mikko Haapaniemi. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.

Klo 18 Pyhäinpäivän iltakellot soivat Tikkurilan kirkolla. Kanttori Samppa Laakso soittaa.

Huom. Pyhäinpäivän tunnelmissa ollaan jo perjantaina 4.11. klo 18 Tikkurilan kirkossa, kun siellä kuullaan Eino Grönin pyhäinpäivän aaton konsertti. Liput 10 e.

Pyhän Laurin kirkko

Klo 12 Pyhäinpäivän messu

Klo 15 Vantaan Karjalaseuran käynti Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Mukana pastori Jarkko Korhonen Tikkurilan seurakunnasta ja pastori Kimmo Kallinen sekä Maria Verkov Järvenpään ortodoksisesta seurakunnasta.

Klo 15-18.30 Pyhäinpäivän enkelirastirata lapsiperheille Pyhän Laurin kirkon ympäristössä. Tapahtuman tarkoituksena on tarjota valoa ja toivoa hautausmaalle. Radalle kannattaa ottaa mukaan seikkailuun omat taskulamput. Radan suorittamisen jälkeen on mahdollisuus nauttia lämmintä mehua Pyhän Laurin kappelilla (Pappilankuja 3), jossa on myös tavattavissa seurakunnan työntekijöitä. Rata tarjoaa mahdollisuuden puhua lapsen kanssa kuolemasta ja surusta. 

Klo 17.30 ja 19 Iltajumalanpalvelukset Iltajumalanpalveluksissa luetaan vuoden aikana kuolleiden Tikkurilan seurakunnan jäsenten nimet. Kello 17.30 luetaan edellisestä pyhäinpäivästä huhtikuun loppuun mennessä kuolleiden nimet ja kello 19 toukokuun alun jälkeen kuolleiden seurakuntalaisten nimet.

Klo 18.30 Kotiin – pyhäinpäivän muistokonsertti. Jaakko Hietikko, basso ja Terje Kukk, piano. Vapaa pääsy.

Avoimet ovet kappelilla Ovet ovat auki Pyhän Laurin kappelilla klo 13–18.30. Diakoniatyöntekijä ja pappi tavattavissa keskustelua varten. Tarjolla lämmintä mehua.

Ruskeasannan hautausmaa

Klo 16 Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus. Jumalanpalveluksessa luetaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen Ruskeasannalle haudattujen Vantaan seurakuntien jäsenten nimet.  

28.10.2022 16.11