Uutislistaukseen

Helsingan keskiaikapäivässä kävijä pääsee aistimaan menneisyyttä

Vuosittaista koko perheen kulttuuritapahtumaa, Helsingan keskiaikapäivää, vietetään Vantaan Pyhän Laurin kirkon ympäristössä (Kirkkotie 45) ja Pappilan puistossa lauantaina 13.8.2022 kello 11–18.

Helsinga@riinakoivisto.png

Ilmaisessa tapahtumassa keskiaikaa voi tunnelmoida musiikin, opastusten, markkinoiden, askartelujen, työpajojen, luentojen ja kirkonmenojen avulla. Tai ihan vain aistimalla kesätapahtuman tunnelmaa.

– Ohjelmassa on huomioitu perheen pienimmät, mutta myös keskiaikaharrastajat ja kaikki muut, joita pääkaupunkiseudun vanhin rakennus vehreine ympäristöineen kiinnostaa, kuvailee tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist Tikkurilan seurakunnasta.

Tapahtumakoordinaattori pitää peukkua sen puolesta, että sää suosisi edellisvuosien tapaan tapahtumaa.

– Mutta ennen kaikkea toivon, että kävijä kokee Pyhän Laurin kirkon alueen omakseen. Tänne voi tulla fiilistelemään paitsi tapahtuman tai tapahtumien aikana, myös itsekseen, jos siltä tuntuu. Helsinga tuo tavallaan esiin myös vantaalaista identiteettiä, vaikka kurkottaa aikaan ennen Helsinginkään perustamista.

Agricola-messu kirkossa kello 12 tarjoaa aikamatkan 1500-luvulle. Päivän luentojen aiheina puolestaan ovat muun muassa Pyhän Laurin kirkon keskiaikaiset maalaukset, kirkkojen rakentajat ja seudun yhteydet Tallinnaan sekä Eurooppaan keskiajalla.

Vantaa-Seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto sanoo, että tapahtuman järjestäjille on tärkeää sekä se, että kävijät saavat tietoa että se, että hauskuus ja hyvä tunnelma säilyvät. Lapsiperheisiin panostetaan erityisesti.

– Helsingan keskiaikapäivässä vaalitaan perinteitä ja monet esiintyjät ovat ennestään tuttuja, mutta ohjelmanumerot vuosittain vaihtuvia. Lapsiperheille on tarjolla useita ohjelmanumeroita, joista voisi erityisesti mainita Keskiaikamestarit eli teatterilliset toimintatuokiot.

Opastuksia tehdään sekä lapsille että aikuisille ja useammalla kielellä.

–Satsaamme tänä vuonna siihen, että yhä useampi vantaalainen voisi tuntea tapahtuman omakseen. Tarjoamme ohjelmaa ja keskiaikaopastuksia suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi, Koivisto kertoo.

Vantaa-Seuran ja Tikkurilan seurakunnan järjestämä Helsingan keskiaikapäivä on kasvanut nopeasti erittäin suosituksi tapahtumaksi. Ennen koronapandemiaa vuonna 2019 tapahtumassa vieraili peräti 11 000 kiinnostunutta.

–Tapahtuma-alue on laajentunut ja -tarjonta monipuolistunut. Kuuntelemme herkällä korvalla vierailijoita. Yleisön pyynnöstä olemme kehittäneet tapahtumasta yhä enemmän kaikkia aisteja hivelevän sekä toiminnallisemman. Tapahtuman laajentuessa vapaaehtoisten rooli on kasvanut ja heidän panoksensa on meille äärettömän tärkeä, Koivisto toteaa.

Lisätiedot ja päivittyvä ohjelma: helsinga.fi

Päivän ohjelmaa (muutokset mahdollisia):

Pyhän Laurin kirkossa

11 Kirkonkellot soittavat tapahtuman alkaneeksi
12 Agricola-messu

Luennot kirkossa:
11.15 FM Paula Rajala – Pyhän Laurin kirkon keskiaikaiset maalaukset
14.15 FT Panu Savolainen – Ketkä rakensivat Helsingan kirkon?
15.15 FT Tapio Salminen – Keskiajan vantaalaiset Tallinnassa ja Tukholmassa

Pyhän Laurin tapulin vierellä

11–15 Askartelua ja leikkejä Hertta kirkonrotan kanssa

Pappilan puistossa

11–18 Keskiaikamarkkinat
11–17 Pehmomiekkailua yleisölle
12.15 Soldans – Tanssiesitys 1
13–18 Jousiammuntaa yleisölle
14 Piknik-konsertti (Aino Peltomaa)
15.15 Soldans – Tanssiesitys 2

Lisäksi alueella:
Hevosajelua
Keskiaikaista laulua, esittäjänä Soiva Sävel
Tinanappipaja
Mehiläisvahakynttiläpaja
Vantaa-neuletyöpaja
Värjärikilta
Vantaan luontokoulu

Hiekkakentällä

Taistelu- ja miekkailunäytöksiä (Helsinki Medieval Combat ja Keskiaikaseura Hukka)
Kotiseutumuseo avoinna

Keskiaikaopastukset
Makasiinien viereltä, kesto á 45 min.
13 ruotsiksi ja englanniksi
16.30 suomeksi

Kyrkoby skolan piha

11–16 Kilpityöpaja
12–14 Animaatiopaja
12 Keskiaikamestarit – toiminnallinen teatteriesitys (Meriryhmä)
13.15 Lasten aikamatka keskiaikaan venäjäksi (keskiaikaopastus)
14 Keskiaikamestarit – toiminnallinen teatteriesitys (Meriryhmä)
15 Lasten aikamatka keskiaikaan (keskiaikaopastus)
15.30 Keskiaikamestarit – toiminnallinen teatteriesitys (Meriryhmä). Esityskielinä suomi ja englanti

Tapahtumaa tukevat Vantaan kaupunki, Helsingestiftelsen ja Uudenmaan rahasto. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.

Kuva: Riina Koivisto

Thu Jun 23 08:30:00 EEST 2022