Uutislistaukseen

Rairuoholive johdattaa jälleen pääsiäiseen - toivo kasvaa

Kirkko Vantaalla lähettää ennen pääsiäistä verkossa suorana lähetyksenä nähtävää lähetystä pääsiäisruohon kasvamisesta. Tempauksella herätetään ihmisiä huomaamaan että aina on toivoa.

Toivo kasvaa teksti ja rairuohon siemeniä.

– Rairuoholiven tarkoitus on saada ihmiset huomaamaan, miten toivo kasvaa ja kantaa tässäkin ajassa. Rairuoholive myös tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi vaikka omien ajatusten, rukouksen tai hiljaisuuden äärelle, kertoo viestinnänsuunnittelija Lotta Numminen Vantaan seurakunnista.

Rairuoholive toteutetaan nyt toista kertaa. Viime vuonna livelähetys keräsi yhteensä 12
000 katsomiskertaa Kirkko Vantaalla Youtube-tilillä.

– Viesti toivosta ei ole vuodessa muuttunut, itseasiassa ajatus on entistä tärkeämpi juuri nyt Ukrainan sotauutisen keskellä. Monen usko tulevaisuuteen on horjunut, mutta toivoa kuitenkin on olemassa. Kaiken keskellä toivoa voi löytää niinkin pienestä asiasta kuin pääsiäisruohon itäminen. Arkeen keskittyminen rauhoittaa ja on hyvää valmistautumista pääsiäiseen.

Livestriimi alkoi rairuohon istutuksella tiistaina 5.4. klo 14. Pääsiäisruohon kasvamista voi seurata livenä pääsiäisen pyhien yli. Rairuoholive tuo viestiä toivon kasvamisesta, mutta kasvavaa ruohoa tulee koristamaan myös muita uskoa ja voimaa tuovia lauseita. Ihmisiä haastetaan myös itse kasvattamaan rairuohoa.

– Vielä ruoho ehtii hyvin itää pääsiäiseksi myös kotona. Voi myös kokeilla miten maissi, krassi tai herne itää. Moni saattaa jättää rairuohon istuttamatta koska pelkää epäonnistuvansa. Kannustan kuitenkin kokeilemaan ja olemaan myös armollinen itselleen, vaikka rairuoho ei kunnolla kasvaisikaan. Onhan uusi elämä aina arvoitus, ei tämän livenä itävän ruohonkaan kasvusta ole takeita ja itseänikin se jännittää.

Tämä hetkeen pysähtyminen auttaa löytämään sen, mikä juuri nyt antaa itselle toivoa ja iloa.

Rairuoholive on osa Vantaan seurakuntien pääsiäiskampanjaa, jonka teema on toivo kasvaa. Seurakunnat jakavat ennen pääsiäistä rairuohopusseja tapahtumissaan ja kirkoilla. Kampanjaa voi seurata Kirkko Vantaalla sosiaalisen median kanavissa tunnisteilla #toivokasvaa. Voit myös itse lähteä mukaan kasvattamaan omaa rairuohoa ja seurata sen, uuden elämän kasvua omassa arjessasi.

Rairuoholiveä voi seurata tästä linkistä 

Tue Apr 05 10:41:00 EEST 2022