Uutislistaukseen

Vantaan seurakuntayhtymä antaa sijoitusasuntoja Ukrainan sodan pakolaisten hätämajoitukseen

Asuntoihin majoitetaan ensisijaisesti erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä 

Kuvassa Tikkurilan kirkkokortteli ilmakuvassa.

Vantaan seurakuntayhtymällä on jonkin verran asuntoja vuokrattavissa. Osa niistä annetaan nyt hätämajoituskäyttöön.

Ukrainan sota on saanut miljoonat ihmiset lähtemään kodeistaan sotaa pakoon. Pakolaisia saapuu myös Suomeen ja hätämajoitusta tarvitaan. Vantaan seurakuntayhtymä antaa ensikodin erityistä tukea tarvitseville pakolaisille. Tulijoita voidaan majoittaa seurakuntayhtymän tyhjillään oleviin sijoitusasuntoihin. Asuntoja annetaan hätämajoituskäyttöön aluksi kymmenen kappaletta. Ne sijaitsevat ympäri Vantaata. Myöhemmin on mahdollista ottaa käyttöön lisää asuntoja.

Asuntoihin pyritään sijoittamaan ensisijaisesti perheitä, joissa on erityistä tukea vaativia ihmisiä, kuten kuuroja, näkövammaisia tai muulla tavoin heikoimmassa asemassa olevia. Asunnot kalustetaan välttämättömillä kalusteilla ja tarvikkeilla, ja tulijoilta autetaan alkuun elintarvikkeilla ja hygieniatuotteilla.

Seurakunnissa etsitään työntekijöiden ja vapaaehtoisten voimin ratkaisuja siihen, miten tulijoiden alkuun pääsemistä ja sopeutumista helpotetaan. Esimerkiksi vapaaehtoisille tulkeille ja ystäväperheille on erityisen suuri tarve. Vapaehtoiseksi voi ilmoittautua lähimpään seurakuntaan.  Seurakunnissa tunnistetaan, että hätämajoitus ja tulijoiden tukeminen vaatii ponnisteluja koko yhteisöltä. 

Hätämajoitukseen voidaan lisäksi tarvittaessa lyhyelläkin varoitusajalla ottaa käyttöön Klaukkalassa sijaitseva Holman leirikeskus ruokalarakennuksineen.   

Tilapäistä suojelua tai turvapaikkaa haetaan poliisilta tai rajaviranomaiselta ja asuntoja koordinoidaan yhteistyössä viranomaisten kanssa. 

Katastrofiapua 50 000 euroa Kirkon ulkomaanavun kautta 

Vantaan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto tulee saamaan päätettäväkseen 23.3. tukiesityksen, jossa myönnetään katastrofiapua 50 000 euroa Ukrainan sodan uhreille Kirkon Ulkomaanavun kautta.   

Mon Mar 14 16:08:00 EET 2022