Ensemble Gamut! ja kuvataitelija Vappu Rossi: FLOS – arktiset kukat -piirroskonsertti Tikkurilan kirkossa

pe 10.10. klo 18.00 – 19.00
Ensemble Gamut! ja Vappu Rossi: FLOS – arktiset kukat -kuvataideteoskonsertti Tikkurilan kirkossa

Tikkurilan kirkko

Tikkurilan kirkossa koetaan Aleksis Kiven päivänä kokonaisvaltainen kuvataide-sävelteos. FLOS – arktiset kukat -konsertissa kuvataiteilija Vappu Rossin livepiirtäminen ja Ensemble Gamut!:n musiikki kietoutuvat monitaiteiseksi kokonaisuudeksi ja konsertin aikana syntyy kuvataideteos. Äänitaiteilija Tuomas Norvio tuottaa Rossin live-piirroksista reaaliaikaista ääntä, jolloin teokset saavat ihmiskorvin kuultavan äänen. Näin arktiset kukat ikään kuin heräävät eloon ja ympäröivät yleisön reagoiden tilaan sekä yhdessä luomaamme musiikilliseen äänimaisemaan. Varhaisimpien Suomen alueella säilyneiden sävelmien lisäksi arktisia kukkalajeja käsittelevät Aino Peltomaan sävellykset ja sanoitukset tuovat elinympäristömme, kotimme aineettomia ja aineellisia aikakausia yhteen. Jo kadonnut, uudelleen löydetty. Pelastettu, hävitetty, hävinnyt, löytynyt, elpynyt. Liput ennakkoon 15 € / 10 € (alennusryhmät) Biletti.fi -verkkokaupasta tai kirkon ovelta ennen konserttia.

Liput ennakkoon 15 € / 10 € (alennusryhmät) Biletti.fi -verkkokaupasta tai kirkon ovelta ennen konserttia.

 

Ensemble Gamut!

Aino Peltomaa, laulu, harppu, perkussiot
Ilkka Heinonen, jouhikko, laulu
Juho Myllylä, nokkahuilut, laulu
 

Vappu Rossi, livepiirustus suurikokoiselle rullapaperille

Tuomas Norvio, live-elektroniikka

 

Aino Peltomaan luotsaama Ensemble Gamut! on noussut nopeasti yhdeksi Suomen kiinnostavimmista genrejen välimailla sulavasti liikkuvista yhtyeistä. Yhtye on luonut uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, suomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta, omista sävellyksistä sekä elektronisista äänimaisemista.

Varhaisimpien Suomen alueella säilyneiden sävelmien lisäksi arktisia kukkalajeja käsittelevät Aino Peltomaan sävellykset ja sanoitukset tuovat elinympäristömme, kotimme aineettomia ja aineellisia aikakausia yhteen. Jo kadonnut, uudelleen löydetty. Pelastettu, hävitetty, hävinnyt, löytynyt, elpynyt.

Vappu Rossi on kuva- ja mediataiteilija sekä taidegraafikko. Hän on profiloitunut nykypiirtämisen kehittäjänä sekä eri tieteen- ja taiteenaloja yhdistävien projektien tekijänä.

Tuomas Norvio on äänisuunnittelija, säveltäjä ja artisti, jonka tausta on erityisesti elektronisessa musiikissa. Norvio toimii laaja-alaisesti eri taidemuotojen rajapinnoilla.

 

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Tikkurilan seurakunta