Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Café Pähkinä /Hämeenkylän seurakunta
Kahvilagalleria Café Pähkinässä on kuukausittain vaihtuvia taidenäyttelyitä. Näyttelyt ovat avoinna ma-pe klo 10-14 kahvilan ollessa auki. Sydämellisesti tervetuloa taiteilijatapaamiseen!
Syyskuun taiteilijamme on espoolainen näyttelijä ja taiteilija Pirre Toikkanen.
Pirre kertoo:
"Olen viimeiset kolme vuotta opiskellut ja lumoutunut pouringista eli kaatomaalauksesta, valutaiteesta. Alkuun pouringissa viehätti yllätyksellisyys, miten värit sekoittuvat toisiinsa ja mitkä värit ottavat vallan, tietynlainen sattumantaide. Nyt eri tekniikoilla, kuten tähän näyttelyyn tulevilla tauluilla, jotka olen tehnyt bloom- ja dutch pour- tekniikoilla, koen saavani tunteet, tarinat ja ympäröivän maailman siirtymään taiteeseeni. Nimeän taideteokset kirjoittamalla niille runot. Työni ovat abstrakteja ja eri ihmiset näkevät niistä erilaisia asioita ja tunnelmia ja tunteita. Pouringista on tullut iso osa työtäni ja oman taiteeni lisäksi myös opetan sitä."
Taidenäyttely on nähtävillä 5.9.-4.10.
Näyttelyn maalaukset ovat akryylimaaleilla maalattuja, pouring-tekniikoilla deep edge canvaksille.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Hämeenkylän seurakunta
Olen taidemaalari, pappi, retriittiohjaaja ja hengellinen ohjaaja.
Hämeenkylän seurakunnassa on tullut työskenneltyä vuodesta 2013. Teen papin työtä osa-aikaisesti voidakseni työskennellä myös taiteilijana.
Asun luonnon rauhassa ja maalaan vanhassa leipomossa. Sanat saavat merkityksensä hiljaisuudesta, on joku viisas sanonut. Tervetuloa siis mukaan joskus Hämeenkylän kirkolle arki-illan retriitti-iltaan, joita minulla on ilo ohjata keväisin ja syksyisin. Seuraa tapahtumakalenteria! Hiljaisuudesta nousee myös hyviä keskusteluja. On suuri kunnia ja luottamustehtävä saada kuunnella teitä, joiden kanssa tiet kohtaavat.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä