Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pyhän Laurin kirkko
Ukrainan Tserkasysta kotoisin olevan kirkkolauluyhtye Kaanonin oli määrä konsertoida Pyhän Laurin kirkossa pääsiäisenä 2022, mutta hyökkäyssota esti kiertueen toteutumisen. Tämän vuoden hiljaisena lauantaina yhtye pääsee esiintymään kirkossamme vaikuttavalla, monipuolisella ohjelmistollaan: mukana on sekä perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia että tällä kertaa erityisesti pääsiäisen ajan lauluja. Yhtyeen taiteellinen johtaja on Ievgen Valovenko. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Ohjelmatulot ohjataan Ukrainan sodan uhrien auttamiseksi.
Seitsemän eri kuoroissa pitkään laulanutta lahjakasta miestä Keski-Ukrainasta kiinnostui 1990-luvun alussa ortodoksisesta lauluperinteestä, joka oli tuolloin lähes tuntematonta nuoressa itsenäisessä tasavallassa. Perehdyttyään huolellisesti kirkkolauluun Kaanon-lauluryhmä halusi ryhtyä sen sanansaattajaksi ja tehdä itselleen tärkeistä, rauhoittavista ja säestyksettä esitettävistä melodioista tuttuja yhä useammille. Tätä työtä Kaanon tekee yhä.
Neliäänisesti laulava kirkkolauluyhtye Kaanon tuo Suomeen jo yhdeksättä kertaa vaikuttavan, monipuolisen ohjelmiston: mukana on sekä perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia että tällä kertaa erityisesti pääsiäisen ajan lauluja. Ohjelmisto on aiemmissa konserteissa mukana olleille tuttu tyyliltään mutta kuitenkin uusi ja varta vasten pääsiäisen teemoihin rakennettu. Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon tärkein juhla, ja jo pelkästään siksi konsertti tuo paljon aiemmista konserteista poikkeavaa, uudella tavalla kiintoisaa materiaalia kuultavaksemme. Edellisten kiertueiden suosio on motivoinut ryhmän kevätkiertueelle Suomeen, ja näin monen laulunystävän toive jälleen kuulla Kaanonia täyttyy.
Ryhmä on laulanut paljon yhdessä, ja sen voi kuulla – äänet soivat saumattomasti ja puhtaasti yhteen ja tuovat loistavasti esiin musiikin arvon sekä perinteen iän ja voiman. Pyhän viikon tienoille, varhaiskevään heräämisen aikaan, Kaanon tuo äänillään kevään kirkkautta ja valoa. Seitsemän miehen laulussa on voimaa, mutta ei siitä herkkyyttäkään puutu!
Yhtyeen taiteellinen johtaja on Ievgen Valovenko
Konsertti on osa Tikkurilan seurakunnan tuottamaa Valoa kohti -konserttisarjaa.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Tikkurilan seurakunta
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä