Hannu Sillanpään näyttely

ke 29.3. klo 10.00 – 14.00
Sillanpään taideteos ja näyttelyn nimi

Café Pähkinä /Hämeenkylän seurakunta

"Jokainen valonsa mukaan" -näyttely nähtävillä maaliskuun ajan ma-pe klo 10-14.

Hannu Sillanpää maalaa öljyväreillä jälkikuvaefektejä. Maalattujen väripintojen raja-alueille syntyy "väreilevää liikettä”, ja se menee edestakaisin, sisään- ja ulospäin täysin optisesti. Tämän sykkivän ilmiön tarkoituksena on pysäyttää katsojan mieli rauhoittumisen tilaan kokemaan teoksia meditatiivisesti. Kun maalauksia katsoo pidempään, ne alkavat elää katsojan silmissä hiljaista elämää, ja se tuo näkyviin paljon vivahteita. Tällöin voi saavuttaa tietynlaisen mietiskelyn tason.

Samaan aikaan näkymät ulkona ovat hetkellisiä. ”Optinen väreily” kuvaa katoavia tuokiota. Näyttelyn nimi kertoo paljon ihmisen ominaisuuksista; ihmiset ovat erilaisia, he ovat eri luonteisia, heillä on erilaisia kykyjä, mutta kuitenkin pohjimmiltaan niin samankaltaisia.

Pohjoinen valo, kaikki sen ominaispiirteet, hämärän eri asteet, neljä vuodenaikaa antavat loputtomia mahdollisuuksia olla ja elää ”jokaisen valonsa mukaan”. Sillanpään teokset ovat luontoelämyksiä esittävän ja mielikuvituksen rajalla. Ympyrä on samaan aikaan aurinko tai sitten se on kuu. Ympyrä symboloi lisäksi myös terveyttä ja hyvinvointia kaikissa kulttuureissa. 

  • Aikuisille Aikuisille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Hämeenkylän seurakunta

Ota yhteyttä

Seurakuntapastori
Hämeenkylän seurakunta
Auratie 3
01630 Vantaa

Olen taidemaalari, pappi, retriittiohjaaja ja hengellinen ohjaaja.

Hämeenkylän seurakunnassa on tullut työskenneltyä vuodesta 2013. Teen papin työtä osa-aikaisesti voidakseni työskennellä myös taiteilijana. 

Asun luonnon rauhassa ja maalaan vanhassa leipomossa. Sanat saavat merkityksensä hiljaisuudesta, on joku viisas sanonut. Tervetuloa siis mukaan joskus Hämeenkylän kirkolle arki-illan retriitti-iltaan, joita minulla on ilo ohjata keväisin ja syksyisin. Seuraa tapahtumakalenteria! Hiljaisuudesta nousee myös hyviä keskusteluja. On suuri kunnia ja luottamustehtävä saada kuunnella teitä, joiden kanssa tiet kohtaavat.