Pyhäkoulu

su 26.3. klo 10.00 – 11.00

Rekolan Pyhän Andreaan kirkko

Pyhäkoulu on seurakunnan järjestämää pienten ja kouluikäisten lasten toimintaa. Se on samaan aikaan luonteeltaan kerhon ja jumalanpalveluksen kaltainen. Pyhäkoulusta käytetäänkin nimitystä lasten kirkko.

Pyhäkoulu on kirkon kasteopetusta. Sen tehtävänä on hoitaa lasta siinä yhteisössä, jonka jäseneksi hänet on kastettu. Pyhäkoulussa lapsi kasvaa oman ikäkautensa ja omien edellytystensä mukaisesti seurakunnan yhteyteen, sen jumalanpalveluselämään ja yhteiseen uskoon.

Pyhäkoulussa keskeinen elementti on hiljentyminen sekä lapsille sopivat ja sovelletut raamatunkertomukset. Hengellistä elämää tuetaan osana lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja hyvinvointia. 

Pyhäkoulussa opitaan elämän perusasioita kuten kiitollisuutta, toisten kunnioittamista, itsensä arvokkaaksi kokemista ja Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon luottamista. Pyhäkoulu on lapselle paikka hiljentyä ja olla Jumalan hoidettavana. 

  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Rekolan seurakunta