Ave Maria - Vantaan musiikkiopiston lauluoppilaiden konsertti

su 26.3. klo 16.00
Ave Maria - Vantaan musiikkiopiston lauluoppilaiden konsertti.

Pyhän Laurin kirkko

Vantaan musiikkiopiston lauluoppilaat esittävät Marian ilmestyspäivän kunniaksi kauneimpia Ave Maria -sävellyksiä: lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan Franz Schubertin rakastetun Ave Marian lisäksi uusia suosikkeja. Konsertissa esiintyy myös aikuisoppilaiden nokkahuiluyhtye Flauto Dolce. Vapaa pääsy.

Yhdeksän kuukautta ennen joulua ja Jeesuksen syntymäjuhlaa vietetään Marian ilmestyspäivää. Enkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja kertoi Marian saavan lapsen, Jeesuksen. Maria otti tehtävänsä rohkeasti vastaan. Päivässä kaikuvat joulun sävelet, sillä kirkoissa lauletaan usein virttä 50 (Jumalaa kiittää sieluni). Sen sävelmä on sama kuin Enkeli taivaan –virren.

Marian ilmestyspäivän vietto vakiintui 500-luvulla. Perinteinen päivämäärä oli yhdeksän kuukautta ennen joulua, 25.3. Suomessa sen vietto siirrettiin pysyvästi sunnuntaihin vuonna 1955. Marian ilmestyspäivää vietetään sunnuntaina 22.3. ja 28.3. välisenä aikana. Päivän merkitys kulttuurissamme on vähentynyt, mutta saamelaiset viettävät sitä yhä vahvasti. Päivä osuu kevätpäiväntasauksen tienoille, joten sillä on myös vuodenkierrossa merkitystä.

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Tikkurilan seurakunta

Vantaan musiikkiopisto