13. sunnuntai helluntaista messu Hämeenkylän kirkossa

su 22.8. kello 10.00 - 11.00
Jeesus, parantajamme
Hämeenkylän kirkko

Messuun voi osallistua toimittajien lisäksi 80 henkilöä. Erillistä ilmoittautumista ei enää tarvita. Pyydämme, että ihmiset istuvat yhä omilla penkeillä joko yksin tai pariskunnittain. Kirkkosalissa on myös maskisuositus. Messuja voi edelleen kuunnella myös verkon kautta. Jumalanpalveluksen toimittaa KAtja-Maaria Vilén.

Jeesus, parantajamme

Ihminen on kutsuttu ylistämään Jumalan nimeä. Synti estää meitä tekemästä näin, mutta Jeesus voi antaa meille näkevät silmät, kuulevat korvat ja Jumalan tekoja ylistävän kielen. Jeesuksen teot todistavat hänen rakkaudestaan ja voimastaan auttaa hädässä olevia ihmisiä.

Joh. 9:1–7, 39–41

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” - Altaan nimi merkitsee: lähetetty. - Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
    Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”

 

Voit kuunnella suoraa lähetystä Hämeenkylän kirkosta tästä.


Järjestäjä

Hämeenkylän seurakunta

Ota yhteyttä

Seurakuntapastori
Hämeenkylän seurakunta
Auratie 3
01630 Vantaa

Töissä kuukauden kahdella ensimmäisellä viikolla.

Elän unelmaani, eli maalaan kaksi viikkoa kuukaudesta tauluja ja toiset kaksi viikkoa saan tehdä työtä pappina. Tykkään käydä kahvilla ja kuunnella ihmisten elämäntarinoita, joten soitathan jos kaipaat joskus juttuseuraa. Tämän työn parhaisiin puoliin kuuluu uusiin ihmisiin tutustuminen. Ja se, että saa puhua siitä mikä on kulloinkin pinnalla tai syvällä pinnan alla eli merkityksellistä.

Jos näet pariskunnan ulkoiluttamassa kahta valkoista kissaa valjaissa, kyseessä saattaa hyvinkin olla meidän perhe.