11. sunnuntai helluntaista messu Hämeenkylän kirkossa

su 8.8. kello 10.00 - 11.00
etsikkoaika
Hämeenkylän kirkko

Messuun voi osallistua toimittajien lisäksi 80 henkilöä. Erillistä ilmoittautumista ei enää tarvita. Pyydämme, että ihmiset istuvat yhä omilla penkeillä joko yksin tai pariskunnittain. Kirkkosalissa on myös maskisuositus. Messuja voi edelleen kuunnella myös verkon kautta. Jumalanpalveluksen toimittaa Miika Koistinen ja kanttorina on Hannu Lehtikangas.

Etsikkoaikoja

Tämä sunnuntai on lähellä juutalaisen perimätiedon mukaista Jerusalemin temppelin hävityspäivää (av-kuun 9. päivä). Tähän tapahtumaan viittaa päivän perinteinen evankeliumi.

Jumalan oman kansan historia osoittaa, että elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt erityisesti joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen. Omiin kykyihin, ihmisviisauteen ja omaan erikoisasemaan luottaminen estävät usein näissä tilanteissa kuulemasta Jumalan ääntä ja noudattamasta hänen kutsuaan. Etsikkoaikaan pätee sana: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hepr. 3:15).

Matt. 11:20–24

Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta:
    ”Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.
    Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”

 

Voit kuunnella suoraa lähetystä Hämeenkylän kirkosta tästä.


Järjestäjä

Hämeenkylän seurakunta

Ota yhteyttä

Seurakuntapastori
Hämeenkylän seurakunta
Auratie 3
01630 Vantaa

Rippikoulutyö

Olen vain nöyrä pastorin alku. Saan hoitaa rippikoulupastorin tehtävää Hämeenkylän ihanassa seurakunnassa. Alkujaan tulen tuolta luvatusta muasta, Savosta. Tarkoitukseni on tuoda lupsakkuutta tänne etelän vilskeen keskelle. Ja siitähän kristinuskossakin on kyse: ilosanomasta! Ilosanoma siitä, mitä Jumala on tehnyt puolestamme, ja kuinka paljon Hän rakastaa meitä ja kutsuu yhteyteensä.


Intohimojani ovat musiikki ja apologetiikka. Musisoida tykkään yksin ja yhdessä ja jos haluat mukaan bändiin soittamaan eri tapahtumiin, niin ole rohkeasti yhteydessä! Apologetiikka sen sijaan on kristinuskon puolustamista filosofisin, historiallisin ja tieteellisin argumentein. Mikään ei ole niin ihanaa kuin hyvä keskustelu maailmankatsomusten välillä.

Minulla on myös oma apologetiikkaa ja lupsakkaa totuuden etsintää käsittelevä blogi Kiviä kengässäLinkki avautuu uudessa välilehdessä sekä Youtube-kanavaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Saa tykätä ja tilata!