Laskiaissunnuntain messu Pyhän Laurin kirkossa

su 23.2. kello 12.00

Laskiaissunnuntain messun toimittavat Tuula Lapveteläinen (liturgi), Veikko Karhunen (avustava pappi) ja kanttori Iina Katila.

Laskiaissunnuntai. Päivän aiheena on Jumalan rakkauden uhritie

Sunnuntain suomenkielinen nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika. Sunnuntain latinankielinen nimi esto mihi (= ole minulle) on puolestaan saatu päivän vanhan antifonin alkusanoista (Ps. 31: 3).

Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan asti. Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Vapahtaja kysyy myös meiltä itsemme alttiiksi antamista Jeesuksen seuraamisessa.

 

Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio


Järjestäjä

Tikkurilan seurakunta