Luentosarja herätysliikkeistä: lestadiolaisuus

su 15.12. kello 11.45 - kello 13.30

Luentosarja herätysliikkeistä: lestadiolaisuus Hämeenkylän kirkko

Herätysliikeluentosarjan neljännessä osassa kirkkohistorian professori Jouko Talonen kertoo lestadiolaisuudesta.

Herätysliikkeiden juuria, lähtökohtia ja tämän päivän tilannetta luotaavan luentosarjan neljännessä osassa esittelyvuorossa on lestadiolaisuus.

Professori Jouko Talonen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta lienee yksi parhaista asiantuntija kuvailemaan lestadiolaista herätysliikettä sen syntyvaiheista, rovasti Lars Levi Laestadiuksesta (kuva) hengellisestä heräämisestä alkaen liikkeen tähän päivään asti. 

Miksi herätysliike on jakaantunut erilaisiin uomiin, mikä niitä yhdistä ja erottaa? Jännittävää on myös tietää, miten laajalle maailman eri osiin herätysliike on levittänytynyt muuttoliikkeen myötä.

Kuva: Wikipedia


Järjestäjä

Hämeenkylän seurakunta

Projektityön koordinaattori
Hämeenkylän seurakunta

Aikuistyö ja lähetystyö.

Terve! Olen Espoolainen nuorimies, nimeltäni Jarkko.

Ajauduin hyvässä johdatuksessa Vantaan puolelle töihin jalkapallopelien kautta. Minulle selvisi, että noin 8 kilometrin päässä kodistani on upea seurakunta täynnä hienoja ihmisiä.

Palvelen Hämeenkylän seurakunnassa nyt kolmatta vuotta ja olen kiitollinen, että saan olla juuri täällä töissä. Toimin projektityön koordinaattorina, mutta vastuualueina ovat myös lähetystyö, jota sain itsekin tehdä Mongoliassa urheilulähetystyön merkeissä, sekä vapaaehtoistyö. Monessa saan siis olla mukana, joten varmasti näemme! :)

Minulle saa ihan rohkeasti soittaa tai tulla juttelemaan.

Katso myös

ke 15.1.2020 klo 11.00 - ke 22.1.2020 klo 12.30

Hämeenkylän kirkko

Yhteisen pöydän lounas

Hävikkiruoasta valmistettu lounas
ke 22.1. klo 9.30

Rekolan Pyhän Andreaan kirkko

SilmukkaSiskot-ryhmä

Tehdään yhdessä yhteiseksi hyväksi: kastetossuja, sukkia, kortteja jne.