Kauneimmat joululaulut valoisan aikaan

ti 10.12. kello 13.00

Kauneimmat joululaulut valoisan aikaan Länsimäen kirkko

Kauneimmat joululaulut Länsimäen kirkossa

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin.

Kauneimpia joululauluja lauletaan valoisan aikaan Länsimäen kirkossa kanttori Riikka Jäntin johdolla. Laulujen lomassa ihaillaan myös kauniita joulukertomusalttareita.

Vapaa pääsy.

Kolehti Suomen Lähetysseuran kautta köyhyyden poistamiseksi sekä ihmisarvoisen elämän ja oikeudenmukaisuuden puolesta.  

Tilaisuuden jälkeen kahvi- ja joulutorttutarjoilu.


Järjestäjä

Hakunilan seurakunta

kanttori
Hakunilan seurakunta

Olen Riikka, Hakunilan seurakunnan kanttori, kirkon muusikko. Minua tapaa etenkin lapsikuoroissa, muskareissa ja erilaisissa lasten ja perheiden tapahtumissa, vaikka teenkin työtä viikottain kaiken ikäisten kanssa.

Musiikki koskettaa niin ilossa kuin surussa. Soitan ja laulan erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa: messuissa, konserteissa, häissä ja hautajaisissa. Viime aikoina olen myös säveltänyt ja sanoittanut paljon omaa musiikkia, esimerkiksi Vauvamuskari-levyn ja kouluttanut lasten musiikin parissa työskenteleviä.

Ota yhteyttä, jos mietit konsertin järjestämistä Hakunilan seurakunnassa, sinulla on asiaa toimitusten musiikkeihin liittyen, olisit kiinnostunut kuoroista tai muskareista tai haluaisit soittajana tai laulajana tulla musisoimaan jonnekin yhdessä.

ps. Minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla. Vapaapäiväni ovat useimmiten maanantai ja tiistai.