Laatuaikaa -perheleiri

la 3.8. kello 10.00 - su 4.8.

Laatuaikaa -perheleiri

Vivamo, Lohja

Ilmoittaudu tästä

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna lähdetään perheleirille Lohjalle. Yhdessäoloa ja laatuaikaa oman perheen kanssa ja monipuolista leiriohjelmaa. Ilmoittaudu mukaan kevään aikana!

 

Lomakauden lopussa on mahdollisuus lähteä yhden yön reissuun Lohjalle ja ottaa aikaa oman perheen hoitamiselle. Mistä te olette onnellisia ja kiitollisia? Mikä on teille tärkeää perheenä? Mitä anteeksianto tarkoittaa teille? Saamme vuorokauden aikana pohtia teemoja tekemisen, taiteilemisen ja yhdessäolon myötä. Aikaa jää myös oman perheen kesken.

Sunnuntaina vietämme leirikirkkoa ja näemme Vivamon Raamattukylän uutuusnäytelmän 77X. Näytelmä kertoo perheestä, joka kohtaa vaikeuksia ja selviää niistä.

Leirin hinta 70 e lapsilta (4v. ja isommat) ja 90 e aikuisilta (yli 12v.) - hinta sisältää kuljetukset, täysihoidon, teatterilipun ja leiriohjelman. Mukaan mahtuu n. 30 henkilöä. 

  Sitovat ilmoittautumiset 19.6. mennessä. Lisätietoja Jarnalta.


Järjestäjä

Hämeenkylän seurakunta

Seurakuntapastori
Hämeenkylän seurakunta
Auratie 3
01630 Vantaa

Varhaiskasvatuksen (lapset ja perheet) työalavastaava

Olen palvellut Hämeenkylässä syksystä 2014. Seurakunta on minulle rakas. Koordinoin lasten ja perheiden toimintoja tehden laajasti seurakuntatyötä. Toivon, että voimme yhdessä alueen ihmisten kanssa rakentaa hämeenkyläläistä yhteisöä.

Olen rukouksen ihminen. Sydämeni palaa Jeesukselle. Kun en ole Hämeenkylässä, löydät minut todennäköisesti kotikirkoltani. Vapaa-aikani kuluukin seurakuntaperheen sekä oman rakkaan perheeni ja läheisteni kanssa. Tykkään myös liikunnasta. Kauniit autot, suurkaupungin siluetti ja suomalainen järvimaisema ovat asioita, joita en kyllästy ihastelemaan.

Jutellaan, kun tavataan. Siunausta jokaiseen päivääsi! :)

Katso myös

ma 18.2. klo 6.00

Salonsaari, Vääksy

Hae tuetulle monikulttuuriselle perheleirille

Aika: 24. – 29.6.2019 Paikka: Salonsaaren Lomakylä, Vääksy www.salonsaari.com Leirimaksu: 90 €/henkilö. Alle 16-vuotiaille leiri on ilmainen. Leirille hakeminen: HUOM! Hakuaika on: 31.1 – 31.3.2019 Leirille haetaan SÄHKÖISESTI: http://hyvinvointilomat.fi/
ma 18.2.2019 klo 9.00 - pe 22.2.2019 klo 14.30

Vehkarinteen leirikeskus, Hamina

Talvilomaleiri Lumikide

Ulkoilua, yhdessäoloa ja hauskaa puuhaa luvassa koululaisten omalla leirillä!
su 24.2. klo 6.00

Salonsaari, Vääksy

Hae tuetulle monikulttuuriselle perheleirille

Aika: 24. – 29.6.2019 Paikka: Salonsaaren Lomakylä, Vääksy www.salonsaari.com Leirimaksu: 90 €/henkilö. Alle 16-vuotiaille leiri on ilmainen. Leirille hakeminen: HUOM! Hakuaika on: 31.1 – 31.3.2019 Leirille haetaan SÄHKÖISESTI: http://hyvinvointilomat.fi/