Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Isokoulusta jää käteen uusia ystäviä sekä monenlaisia taitoja ja välineitä ihmissuhteisiin, ryhmänohjaukseen, kristittynä kasvamiseen ja omien vahvuuksien löytämiseen. Isokoululaiset suunnittelevat ja toteuttavat rennon Iisimessun muutaman kerran kaudessa.
Kevään 2023 viimeinen isokoulu on ke 8.3. Maaliskuussa alkavat rippikoulujen tutustumisjaksot ja isoset ja apparit pääsevät tutustumaan riparilaisiin ja riparilaiset isosiin ja appareihin. Mahtava riparikevät ja -kesä on alkamaisillaan!
Isoviikonloppu pidettiin helmikuussa Kiipulassa, hieno leiri ja hienoja isossuorituksia oli viikonloppu täynnä. Hyvillä mielin mennään kohti kesän rippikouluja.
Tervetuloa mukaan!
Johtava nuorisotyönohjaaja, nuoret aikuiset.
Olen nuorisotyönohjaaja ja pääosin teen työtä rippikoululaisten ja sitä vanhempien nuorten parissa. Rippikouluja on tullut käytyä kohta sata ja edelleen ne ovat helmiä tässä työssä. Lasten ja nuorten kanssa työskentely vie mukanaan ja on suora ikkuna katsoa tulevaisuuteen. Koulujen päivänavaukset, isokoulu ja nuorten avoimet ovat keskeisiä työjuttujani viikossa.
Vapaa-ajalla lueskelen, ulkoilen ja pelaan lautapelejä.
Teen töitä hyvässä ja idearikkaassa nuorisotyön tiimissä mukavien työkavereiden kanssa.
Nuorisotyö on ajan antamista nuorille. Nuorilla on seurakunnassa turvallinen paikka ja mahdollisuus löytää itsestään omia vahvuuksiaan elämää varten ja luottamusta siihen, että Taivaan Isä johdattaa jokaista kulkijaa.
Olen nuorisotyönohjaaja ja pääosin teen työtä rippikoululaisten ja sitä vanhempien nuorten parissa. Työhöni kuuluu koulujen päivänavauksia, isokoulua ja nuorten avoimia. Lisäksi saan olla mukana seurakuntamme varhaisnuorisotyössä, ja minut usein löytääkin lasten leireiltä ja leirikouluista.
Nuorisotyö on ajan antamista nuorille ja heidän kohtaamista. Seurakunnassa saamme luottaa Jumalan johdatukseen ja yhdessä saada voimaa rukouksesta.
Rippikoulutyö
Olen vain nöyrä pastorin alku. Saan hoitaa rippikoulupastorin tehtävää Hämeenkylän ihanassa seurakunnassa. Alkujaan tulen tuolta luvatusta muasta, Savosta. Tarkoitukseni on tuoda lupsakkuutta tänne etelän vilskeen keskelle. Ja siitähän kristinuskossakin on kyse: ilosanomasta! Ilosanoma siitä, mitä Jumala on tehnyt puolestamme Jeesuksen ristintyöllä, ja kuinka paljon Hän rakastaa meitä ja kutsuu yhteyteensä.
Intohimojani ovat musiikki ja apologetiikka. Musisoida tykkään yksin ja yhdessä ja jos haluat mukaan bändiin soittamaan eri tapahtumiin, niin ole rohkeasti yhteydessä! Apologetiikka sen sijaan on kristinuskon puolustamista filosofisin, historiallisin ja tieteellisin argumentein. Mikään ei ole niin ihanaa kuin hyvä keskustelu maailmankatsomusten välillä.
Käy tsekkaamassa mun apologiakanava Kiviä kengässä somesta!
Löytyy YoutubestaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, TiktokistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä, Instagramista ja WordpressistäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä