Elämä on odottanut paksun lumipeitteen alla. On talvehdittu, horrostettu ja nukuttu talviunta, kukin tyylillään.
Nyt kuitenkin näyttää, että paksuja lumipeitteitä täällä eteläisessä Suomessa ei saada, ainakaan pysyvämmin. Moni eläin ja kasvi on ihmeissään luonnon muutoksen edessä. Luomakunta ei pääse kaipaamaansa lepoon.
Ihminen ei ole koskaan liittynyt horrostajien ja talvehtijoiden joukkoon. Ei ainakaan fyysisesti.
Kuitenkin vuoden pimeimpään aikaan aktiivisuus on laskenut. Työpäivät ovat olleet lyhyempiä siinä missä valoinen aikakin.
Jossain vaiheessa ihminen keksi, että päivää voidaan pidentää keinovalolla. Työpäivistä on tullut tasamittaisia ympäri vuoden. Tai pikemminkin raadannan kierto on kääntynyt ympäri: siellä missä eniten kaivattaisiin lepoa, tehdään pisintä päivää. Siellä missä energiaa on eniten, lomaillaan kaikkein yleisimmin ja pisimpään. Kesää kohti siis!
Ei kuitenkaan ole syytä valittaa. Onhan elämä yleisesti ottaen helpompaa ja materiaalisesti parempaa kuin yhdelläkään sukupolvella ennen meitä. Mitä on materiaalisen hyvän rinnalla merkitystä sillä, jos lumipeite vähän harvenee, jokunen lintu kärsii katuvaloista tai väliaikainen kiire muuttuu elämäntavaksi?
Niinpä niin. Elämämme on täynnä ristiriitoja. Hyvinvointi ei ole tullut ilmaiseksi. Se on vaatinut paitsi työtä, myös sivullisia uhreja. Näitä uhreja taitaa löytyä yhtä lailla luomakunnasta kuin seurakunnasta. Kasvanut hyvä ei ole kasvattanut kaikkien hyvää lainkaan tasapuolisesti.
Kirkkovuoden alkupuoli, loppiaisen jälkeiset pyhät, jatkavat joulun aikaa aina kynttilänpäivään asti: ensimmäinen sunnuntai loppiaisesta oli kasteen sunnuntai (12.1.) ja toinen Jeesuksen julkisen toiminnan alkamisen sunnuntai (19.1.)
Nämä pyhät muistuttavat, että elämä ei odota: se on tässä ja nyt. Kasteessa meidät on vapautettu elämään Jumalan lapsina. Kristuksen armon perusteella olemme yhtä aikaa sekä syntisiä että vanhurskaita, Jumalalle kelpaavia. Tämä armo otetaan vastaan kasteessa ja se elää meissä uskossa. Ei henkilökohtaisena uskonvalintana, vaan uskon synnyttävän kolmiyhteisen Jumalan lahjana.
Synti ei pysty peittämään armoa, vaan armo peittää synnin. Elämä on siellä, missä on kuolema.
Mikä ristiriitaisuuksien maailma!
Tällainen elämä on hyvä kohdata yhdessä. Seurakunnan toiminnan käynnistyessä saamme jälleen kohdata kasvokkain kirkolla, kodeissa, toreilla ja kuka nyt missäkin. Saamme nähdä Jumalan kuvan kasvoista kasvoihin, toinen toisemme.
Näin on perinteisesti ollut. Toivottavasti niin on myös jatkossa, vaikka kaikki muu muuttuisi ja katoaisi.
Pyhä Jumala siunatkoon askeleesi!
***
PS. Tämäkin blogi on julkaistu ensimmäisenä Korson seurakunnan uutiskirjeessä. Tilaamalla uutiskirjeen sähköpostiisi, saat kaikkein tuoreimmat kuulumiset suoraan sähköpostiisi noin kerran kuussa.
Voit tilata uutiskirjeitä tästä: Tilaa seurakunnan uutiskirjeitä - Vantaan seurakunnat
