Kaste
Kirkon jäseneksi tullaan vain kasteen kautta. Kasteessa Jumala liittää ihmisen Jeesuksen Kristuksen yhteyteen ja hänen kirkkonsa jäseneksi.
Valtaosa suomalaisista kastetaan pieninä sylilapsina. Näin noudatetaan useimpien suurien kristillisten kirkkojen vanhaa perinnettä, jossa pidetään tärkeänä ihmisen pääsemistä osalliseksi jo pienestä pitäen kasteen välittämistä hyvistä lahjoista ja Jumalan siunauksesta.
Yleensä ristiäisiä vietetään kahden kuukauden kuluessa syntymästä. Lapsen uskontokunta määräytyy äidin mukaan, elleivät vanhemmat toisin sovi.
Jotta lapsi voidaan kastaa, ainakin toisen vanhemmista tulee olla kirkon jäsen.
Lapsella tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelis-luterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä. Näiden lisäksi kummina voi olla myös muuhun kristilliseen kirkkoon tai yhdyskuntaan kuuluva henkilö, mikäli hänen kirkkonsa hyväksyy ev.lut. kirkon toimittaman kasteen (lapsikasteen). Mihinkään kristilliseen kirkkokuntaan kuulumaton ei voi toimia lapsen kummina.







