Suomeen tulo on kova juttu!

Suomessa ollaan, ihanan vaihtelevassa säässä, juuri nyt helteisen aurinkoisessa. On kulunut lähes kuukausi siitä, kun tulimme Pohjolaan. Mutta on se vain ollut aika kova juttu tämä suomettumisen aloittelu kaikkineen.

Vanhastaan on totuttu ajattelemaan, että lähetystyöntekijät tarvitsevat monenmoista koulutusta ja sopeutusvalmennusta siihen, että heidän tuleva elämäntilanteensa vaikkapa Afrikassa on monella tapaa kuormittava. Hyvän koulutuksen seurausta lienee, että yleensä lähetit selviävät ensimmäisestä työjaksostaan melko vähäisellä kulttuurisokilla. Harvemmin sen sijaan on puhuttu siitä, että Suomeen paluu merkitsee monille läheteille monin verroin kovempaa kulttuurisokkia. Eikä siihen yleensä ole annettu minkäänlaista koulutusta tai valmennusta.

Vaikka miten olimme perillä päivänkohtaisista uutisista Suomessa, silti tulo ”kotiin” on yllättävän kuormittava asia. Tuo ilmaus ”tulla kotiin” lähettien kohdalla on sekin jo kaksipiippuinen juttu. Meillä on ollut koti Etiopiassa vuodesta 1974 alkaen, nettovuosiakin laskien pitkälti yli 20 vuotta. Tätä viimeistä rupeamaa, kahden kodin vaihetta elämässämme, kesti lähes 10 vuotta. Missä on lähetin koti?

”Kotimaa”-käsitekin on moniselitteinen. Isänmaahan ei miksikään muutu, mutta kotimaa, no meillä ainakin on nämä viime vuosikymmenet ollut kolme kotimaata: Suomi, taivaallinen kotimaa, ja sitten Etiopia. Mitähän kolme Etiopiassa syntynyttä  poikaamme miettivät, kun pitäisi joukon mukana laulaa ”Oi maamme Suomi, synnyinmaa...”? Kun he aikanaan tulivat ensi kertaa syntymänsä jälkeen Suomeen, päivittelivät lähetysystävät, miten ihana se onkaan, kun lapset ovat saaneet tulla kotiin. Ja lapsemme kyselivät pitkin Suomen-jaksoa, milloin palataan kotiin - Etiopiaan siis.

Meillä on viime vuodet ollut ihan oikea koti molemmissa päissä, niin Etiopiassa kuin Suomessakin. Kahden kodin ylläpito paitsi maksaa on myös monesti hankalaa: muistat, että Sinulla jokin tarvekalu on – mutta usein siellä toisessa kodissa, toisessa maanosassa. Työlästä se on myös silloin, kun tulee aika purkaa toinen niistä kodeista. Menneen toukokuun aikana koimme kirpaisevan todeksi vanhan vitsin: Lähetit ovat naimisissa pakkaamisen kanssa – mutta se EI ole rakkausavioliitto! Jos annat tavaraa pois ilmaiseksi, aina joku on kateellinen. Jos myyt, toinen kateellinen päivittelee, miksi myit tuolle ja noin halvalla, olisin maksanut enemmän. Teit niin tai näin, kodin täydellinen tyhjentäminen on tosi iso urakka. Meillä oli (lento)rahtikiintiötä tuoda Suomeen 2x80 kiloa. Siihen kun pakkaat ensin kirjat, niin ihmettelet, vieläkö jotakin muutakin mahtuisi mukaan...

Kulttuurisokkiako nyt siis elämme? Tiedä häntä, sokkiako lie vaiko pitkään kerätyneen väsymyksen poisliuottamista vähän kerrassaan. Hinnat ihmetyttävät, moni pikkuhyödyke maksaa täällä summana saman verran – tosin euro on 15 kertaa vahvempi valuutta Etiopian birriin verrattuna.

Lama, sehän se on päivän sana Suomessa. Kun täällä tällainen afrikastapaluumuuttaja ympärilleen katselee, tulee mieleen viime laman aikaisen Afrikan-vieraan huokaus: Saisimmepa tällaisen laman meidänkin maahamme! Varmasti täällä moni on ihan oikeasti tiukilla. Ja silti, väkisinkin tulee vertailtua. Jos etiopialainen on tiukilla, ei ole olemassa mitään sossun luukkua - sukulaiset jos auttavat, niin auttavat.

Mutta on täällä hyvä elää, täällä Suomessa. Sähköä on joka päivä, kertakaikkiaan, joka päivä! Vettäkin tulee hanasta aina, ja sitä uskaltaa ihan juodakin. Kun pysähdyt liikennevaloihin, ei ole kerjäläisjoukkoa ikkunaan naputtamassa. Ja netti pelaa, niin nopeasti, että tekee mieli hihkua. Tosin moni  asia täällä myös surettaa, muun muassa tyhjät penkit pyhäaamuna kirkoissa. Milloinkahan Hyvä Jumala antaa sellaisen herätyksen ajan Suomeen, että nämä upeat kirkkomme täyttyisivät? Tuleekohan vielä aika, että täälläkin etiopialaiseen tapaan väki tungeksii kirkkoihin, etsimään elämäänsä valoa, iloa, apua ja virvoitusta Häneltä, jolta kaikki hyvä tulee? Häneltä, joka ON olemassa, ei vain todennäköisesti, vaan varmasti!

Matti Palmu
http://etiopian.palmu.st