Ruotsinlaivan "kulissien" takana toinen elämä

Tulin tänään Katajanokalle m/s Gabriellalle. Olen täällä perjantaihin saakka. Minulla on hytti seiskakannella ahterissa. Ikkunasta avautuu upea näkymä Suomenlinnan suuntaan ja välissä näkyy tuo kiva pieni saari, jossa on punainen mökki. Aurinko paistaa ja meri on tyyni.

Henkilökunnan hyttejä on sijoitettu mm. tänne seiskakannelle yhden käytävän verran, koska tänne kuuluvat vinssien äänet, kun tullaan yöllä Maarianhaminaan ja laiva kiinnitetään paksuilla köysillä laituriin.

Se ei ole mikään pieni ääni se, eivätkä matkustajat varmasti pidä yöherätyksistä. (Jotkut matkustajat tosin eivät ymmärrä ollenkaan, että laivasta lähtee ääntä.)

Kerran olen ollut heittämässä kastliinaa kaijalle Maarianhaminassa. Minulla kävi säkä, kun tuuli tuli avuksi. Muuten olisi heitto jäänyt lyhyeksi.

Selitykseksi: kastliina on ohut naru, joka on kiinni paksussa köydessä eli rossissa. Kaijalla eli laiturilla oleva mies ottaa kastliinan vastaan ja vetää sillä rossin alas pollariin kiinni ja kiinnittää laivan.

Risteilymatkustaja varmasti välillä unohtaa, että on laivassa, mutta "kulissien" takana on toinen elämä. Konehuoneessa pyörivät isot akselit, komentosillalla istutaan vakavina ohjauslaitteiden edessä, matruusit tarkistavat pelastusveneiden kunnon säännöllisesti.

Tänään täällä oli suurharjoitus, komentosilta oli kaapattu. Laivaan tullessani näytti ovella oleva järjestysmies minulle lappua, että hän on kuollut.

Minulta aina kysytään, minkälaisia henkilökunnan hytit ovat ja missä henkilökunta syö. Useimmat asuvat - kuten viimeksi kirjoitin - kahden hengen hyteissä, joissa on kerrossänky, pöytä ja kaapit ja ikkuna. Lattiapinta-alaa ei ole paljon. Päällystöllä on omat hytit, ja mitä korkeampi arvo, sitä suurempi hytti.

Henkilökunta syö messissä, joka on ikään kuin työpaikkaruokala. Ruoka-ajat ovat säännölliset: aamupala klo 7-9, lounas klo 11-12.30, päiväkahvi klo 14 ja päivällinen klo 16-17.

Torstaisin on aina hernekeittoa ja tiistaisin jokin muu keitto. Sunnuntaisin on parempi liharuoka. Siis kaksi lämmintä ruokaa päivässä ja muina aikoina koko ajan jotakin syötävää tarjolla ympäri vuorokauden. Nälkää ei tarvitse nähdä, mutta vaatii itsekuria, ettei syö liikaa.

Olen ollut laivan päällä jo useamman tunnin ja jo aloittanut kierrosta. Olen sen verran kauan tehnyt tätä työtä, että minut jo tunnetaan; ei tarvitse enää niin tehdä itseään tykö. Oikeastaan vähän kuin kotiin tulisi.

Nyt lähden jatkamaan kierrostani, tapaamaan ihmisiä. Pyydän Jumalaa siunaamaan työni. Kohta laivakin lähtee liikkeelle. Huomenaamulla olemme Tukholmassa.

Jaana Rannikko
laivakuraattori, Merimieskirkko