Meriselityksiä laivakuraattorin työstä

Pakkaan matkalaukkua, olen lähdössä risteilemään Tukholmaan ja takaisin ja taas takaisin. Viikon aikana ehdin käydä Tukholmassa kaksi kertaa. Kevät on siellä pidemmällä kuin Helsingissä, toissa viikolla leskenlehdet jo kukkivat.

Södermalmin kadut ovat reilun viiden vuoden aikana tulleet melko tutuiksi. Sen ajan olen seilannut Merimieskirkon laivakuraattorina Viking Linella.

Iso laiva on oma maailmansa, sinne mahtuu niin monenlaista. Ajattelen, että on etuoikeus saada tutustua sen elämään, toisenlaiseen kuin sen matkustajana näkee.

Tehtäväni on tukea miehistön työssä jaksamista. Käytännössä luuhaan ympäri laivaa juttelemassa ihmisten kanssa. Minulle puhutaan työhön liittyviä asioita: suhteesta esimiehiin ja työtovereihin sekä aivan henkilökohtaisia asioita.

Ulkopuoliselle, luotettavalle ihmiselle on tarvetta tiiviissä työyhteisössä, jossa työpaikalla myös asutaan, useimmat kahden hengen hyteissä.

Välillä olen mukana töissä, jotta saan tuntumaa, millaista se oikein on. Olen pedannut sänkyjä, pessyt letkulla (=spuulannut) autokantta, kerännyt astioita ravintolassa (ei niin helppoa, ne ovat painavia), latonut karkkeja hyllyyn, siilannut punaviinikastiketta, maalannut palo-oven karmia, soittanut sumutorvea, tiskannut valtavan määrän lautasia, kolannut lunta pelastusasemilta ym. ym.

Laivakuraattorityötä on Suomessa tehty 25 vuotta. Me suomalaiset olemme tässä edeltä kävijöitä. Laivakuraattorityö on lähtenyt siitä, että laivojen satama-ajat ovat lyhentyneet, eikä merenkulkijalla ole aikaa käydä merimieskirkolla. Niinpä kirkko meni laivaan.

Aina löytyy niitä, jotka suhtautuvat laivakuraattoriin torjuvasti, mutta pääsääntöisesti merimies kokee Merimieskirkon omaksi kirkokseen.

Meitä laivakuraattoreja on Merimieskirkon palkkalistoilla 3 ja meidän lisäksemme on noin 16 nimikkolaivakuraattoria; he ovat seurakunnan työntekijöitä, jotka seilaavat työnantajansa luvalla omalla laivallaan muutaman kerran vuodessa. Joukossa on pappeja, nuorisotyöntekijöitä, diakoneja ja kanttoreita.

Itse olen koulutukseltani diakonissa. Tätä ennen olin Rekolan seurakunnassa diakoniatyössä 7 vuotta. Siitä yhteyteni Vantaan seurakuntiin. Rekolan seurakunta tukee työtäni laivakuraattorina.

Viime seilauksen jälkeen sain tekstiviestin yhdeltä merenkulkijalta: "Kiitos. Oli helpottavaa kun sai puhua jollekin koko jutun ja sai kertoa miksi se sattuu sieluun niin rajusti."

Kuunnellessaan saa aina itse, auttaessaan saa, antaessaan saa. Siinä on tämän työn siunaus.

Neljän Viking-laivan lisäksi seilaan myös Bore-varustamon rahtilaivoilla. Niistä seikkailuista seuraavissa kertomuksissa.

Jaana Rannikko, laivakuraattori