Reilun kaupan seurakunnat
Viidelle Vantaan seurakunnalle on myönnetty Reilun kaupan seurakunta -arvonimi.
Reiluja seurakuntia ovat Hämeenkylä, Korso, Tikkurila, Vantaankoski ja Vantaan ruotsinkielinen seurakunta Vanda svenska.
Reilun kaupan seurakunnaksi pääsee, kun toimii Reilun kaupan edistämiseksi ja siten kehitysmaiden viljelijöiden hyväksi.
Tittelin saamisen ehtona on muun muassa, että seurakunta käyttää reilua kahvia ja teetä kaikissa tapaamisissa ja tilaisuuksissa. Myös muita reiluja tuotteita tulee käyttää säännöllisesti ja ottaa Reilu kauppa huomioon esimerkiksi diakoniassa tai rippikoulussa.
Reilun kaupan seurakunta -arvonimi myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan. Korso sai arvonimensä 2007 ja uudelleen 2011, Tikkurila 2008, Vanda svenska 2009 ja Hämeenkylä ja Vantaankoski 2011.







