|
|
Vantaan seurakunnat
Yhteisvastuukeräys 2012 alkaa sunnuntaina. Keräyksen tuotoilla autetaan hädänalaisia Suomessa ja kehitysmaissa. Vantaalla keräyksen alkamista vietetään avausmessujen merkeissä, myös avausviikolla on tiedossa runsaasti tapahtumia ja toimintaa. Sunnuntain messuissa siunataan keräykseen osallistuvat vapaaehtoiset, osassa messuja on myynnissä Yhteisvastuutuotteita.
Lue lisää
Helsingin hiippakunnan kirkolliskokousehdokkaat pääsivät esittelemään mielipiteitään ja edustamiaan ryhmiä Helsingissä järjestetyssä paneelikeskustelussa 1. helmikuuta.
Lue lisää
Uskontonsa vuoksi kotimaassaan vainottu kristitty pakistanilaisnainen vetoaa Suomen viranomaisiin turvapaikan saamiseksi. Mariamiksi kutsutun naisen tapausta voi pitää esimerkkinä siitä, ettei Suomen
Lue lisää
Tänä vuonna Yhteisvastuukeräykseen voi lahjoittaa ensimmäistä kertaa Otto-automaateilla. Lahjoitussumma on euro. Vuotuinen Yhteisvastuukeräys käynnistyy sunnuntaina 5.2. Yhteisvastuukeräys on kolmas Otto-automaatteihin otettu hyväntekeväisyyskampanja.
Lue lisää
Reilut viisi vuotta kestänyt prosessi Vantaan Kaivokselan kirkon kohtalosta liikahti askeleen, kun kirkkohallitus hylkäsi kirkon purkupäätöksestä tehdyn valituksen. Samalla se vahvisti Vantaan
Lue lisää
|
|
|
Transportterin liukuovi on jäänyt oudosti raolleen. Tuuli hakkaa sitä lukkoa vasten. Auton sisällä ei näy liikettä. Hätääntyneenä riuhtaisen oven niin auki kuin mahdollista. Pojasta ei näy jälkeäkään.
Lue lisää
|
|
|