Laurentiuksen vaellusvirsi

”On meillä aarre verraton,
vaan aivan pörssiarvoton,
salaisuus seurakunnan:
Ken omastansa antaa saa
ja seuraa Herraa Jeesusta
käy tietä valtakunnan.

2. Se valtakunta taivaan on,
rinnalla sen on arvoton
ruostuva mammonamme.
Kuin siskot, veljet tasaamme
me ajallista leipäämme:
taivaaseen talletamme.”

3. Näin pyhä Lauri selitti,
vaan eipä ahne keisari
millään voi moista sietää.
”Aarteinaan köyhät, rammat vaan
käy Lauri meitä pilkkaamaan!
Se rangaistusta tietää!”

4. On diakonin kuolema
niin tuskallinen, kauhea:
paistuu hän parilalla.
Käy seurakunta Jeesuksen
aikoina suurten vainojen
näin kivun, sorron alla.

5. On tuskan hetket Laurilla
vaan aarteensa on tallella,
elämä kuihtumaton.
Nyt esikuvaa muistamme
Laurentiuksen, veljemme.
On usko sammumaton.

6. Vaelluksella, Jumala,
me rukoilemme sinua:
vahvista askelemme!
Veressä Herran Jeesuksen,
tulessa Hengen totuuden
puhdista elämämme!

7. Varjele meitä, Jumala,
ettemme itse vainoa
toisia luotujasi,
ettemme toista hiillosta,
ettemme mustaa juoruilla
rakkaita lapsiasi.

8. Rauhasi matkallemme tuo
ja luottavaisuus meille suo:
pidäthän meistä huolta.
Kiitämme taivaan aarteista,
kiitämme seurakunnasta,
pidämme heikon puolta.

(sanat Jouni Salko 2008)

Vaellusvirsi alkaa sanoilla ”On meillä aarre verraton”, mutta sävelmä ei ole sama kuin virressä ”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa”, vaan sama kuin virsissä ”Oi pyhä Herran temppeli” (198) ja ”Sun työhös, Jeesus, kutsun sain” (254).  Mat­kalla kirkkoa kohti muistamme Laurentiusta eli ”Pyhää Lauria”, joka oli kristityn ja diakonin kutsumuksessaan uskollinen kuolemaan asti.