Kuka Laurentius oli?

Legenda Pyhästä Laurentiuksesta on vanha. Perimätiedon mukaan Laurentius oli Rooman piispa Sixtus II:n diakoni. Laurentiuksen sanotaan kokeneen marttyyrikuoleman 10.8.258, ja hänen juhlapäiväänsä vietettiin jo 300-luvulla.

Maailmalla on olemassa useita Pyhälle Laurentiukselle omistettuja kirkkoja, yksi niistä on pääkaupunkiseudun vanhin rakennus Vantaan Pyhän Laurin kirkko.

Diakonin tehtäviin 200-luvun Roomassa kuului pitää huolta kirkon rahavaroista. Tämän tiesivät myös roomalaiset, joiden omat rahastot alkoivat tuolloin ehtyä. Muinaisessa Roomassa elettiin lama-aikaa ja valtio etsi uusia lähteitä varojensa kartuttamiseksi. Joku muisti kristityt: nämähän puhuivat taivaan valtakunnan rikkauksista ja peltoon kätketystä aarteesta. Siinä ratkaisu.

Laurentiukselta tultiin peräämään kirkon aarretta. Turhaan diakoni selitti, että aarre on enemmän vertauskuvallinen. Pellossa ei ole aarrearkkua eivätkä taivaalliset rikkaudet ole kultaa ja timantteja. Aikansa turhaan selitettyään Laurentius luovutti. Hän oli myöntyvinään: ”Hyvä on, tuon teille kirkon aarteen, jos annatte aikaa kolme päivää”.

Aarre piti viedä oikeussaliin, julkiseen oikeudenkäyntiin.

Laurentius käytti kolme päivää aarteen keräämiseen. Hän kiersi kaupungin ja otti mukaansa köyhät, rammat, sairaat, vanhukset, raajarikot ja nälkiintyneet kerjäläiset. Tämän surkean näköisen joukon kanssa Laurentius marssi täpötäyteen oikeussaliin ja ilmoitti: ”Tässä ovat kirkon aarteet!”

Oikeussalissa syntyi valtava meteli. Kansa nauroi, mutta tuomarit suuttuivat. Oikeuslaitosta oli pilkattu. Se oli saatettu naurunalaiseksi.

Rangaistus oli ankara: Laurentius tuomittiin poltettavaksi parilalla. Näin tapahtui, ja siksi Laurentius kuvataan halstari kädessä.

Nykyisin Pyhää Laurentiusta pidetään köyhien, palomiesten, tulen käsittelijöiden, kokkien, koululaisten, leipurien, oluenpanijoiden, kirjastonhoitajien, majatalonpitäjien sekä mehiläisten suojeluspyhimyksenä.