Messut
Messu on seurakunnan tärkein toimintamuoto. Myyrmäen kirkossa pidetään messu joka sunnuntai klo 10. Lisäksi messuja on Kivistön kirkossa, Seutulan kappelissa ja Martinristin seurakuntakeskuksessa. Messujen ajat näkee näiden sivujen tapahtumakalenterista.
Jumalanpalveluksia on monenlaisia
Sanan messu sisältävien tilaisuuksien yhteydessä
vietetään ehtoollista.
Sanajumalanpalveluksissa keskitytään
Raamatun sanan lukemiseen ja selittämiseen
sekä yhteiseen lauluun ja rukoukseen. Niissä ei vietetä ehtoollista.
Kivistön kirkon ja Seutulan kappelin messut toimitetaan lyhennetyn kaavan mukaan.
Perhemessu on lyhytkestoinen messu, jossa lauletaan lasten virsiä ja hengellisiä lauluja. Saarna voi olla vaikkapa kertomus.
Hiljaisuuden messu on tilaisuus hiljaisuuden ja rukouksen viljelyyn. Saarnaa ei ole eikä kirkollisia ilmoituksia lueta.
Kansanlaulumessu ammentaa sävelmänsä kansanlauluperinteestämme.
Vauvakirkko on jumalanpalvelus, jossa lauletaan ja körötellään. Kaikki ovat tervetulleita ja aivan erityisesti vauvat vanhempineen, isovanhempineen, sisaruksineen, kummeineen ja ystävineen. Mukaan voi ottaa oman nallen tai muun pehmolelun.






